Tavoitteeton 2021

Turtle by Tom Reinert

Vuoden vaihteessa on tyypillisesti hyvä hetkeksi pysähtyä reflektoimaan mennyttä ja visioimaan tulevaa. Kulunut vuosi on ollut varmasti kaikille monella tapaa yllättävä ja odottamaton, mutta nyt se on ainakin ohi. Omalta osaltani olen haasteista huolimatta erittäin tyytyväinen vuosikymmenen alkuun. Olen saanut tehdä töitä, kirjoittaa ja rakastaa. Ihmiset ympärilläni ovat pysyneet terveinä ja voittaneet monenlaisia esteitä. Kirjani tuli valmiiksi aikataulussa ja sen vastaanotto on ollut mitä mainioin. Odotan innolla ensi vuoden mukanaan tuomia haasteita.

Normaalisti asettaisin itselleni tässä kohtaa tavoitteita eri elämän osa-alueille. Terveellisempiä elämäntapoja, uusia kohtaamisia ja ihmissuhteita, tuottavaa tekemistä sekä aikaansaamista. Mutta tällä kertaa ajattelin vain pysähtyä ihmettelemään. Olen kiitollinen kaikesta tähänastisesta ja uskon tulevaisuuden olevan jälleen entistäkin jännittävämpi. En kuitenkaan aio ensi vuonna pyrkiä yhtään minnekään. Paitsi olemaan tässä ja läsnä. En aseta yhtäkään tavoitetta tulevalle vuodelle. En tee minkäänlaisia lupauksia itselle tai toisille.

Tavoite ei vie eteenpäin, tavat ratkaisevat

Suuret suunnitelmat saattavat olla innostavia ja parhaimmillaan ohjaavat tekemistä oikeaan suuntaan, mutta jäävät valitettavan usein vain täyttymättömäksi unelmiksi. Kuten Aristoteles sanoi: ”Olemme sitä, mitä toistuvasti teemme. Erinomaisuus ei siis ole teko, vaan tapa.” Aion siis edelleen noudattaa hyväksi havaittuja tapoja, kuten päivittäinen lenkkeily ja kahdeksan tunnin yöunet, mutta en jonkin tavoitteen saavuttamiseksi, vaan voidakseni paremmin joka päivä.

Saattaa olla, että tuleva vuosi tekee pitkäaikaisesta unelmastani vihdoin totta, mutta asiassa on vielä monta muuttujaa. En pyri tavoittelemaan muutosta väkisin, mutta annan sen mielelläni tapahtua. Toivotan jokaiselle ystävälle ja lukijalle entistäkin parempaa uutta vuotta sekä rohkeutta pysähtyä. Tässä on hyvä. Tästä menemme eteenpäin. Rakkautta 🖤

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s