Kategoriat
yleinen

Elämän tarkoitus

Minulle tuli tänään mittariin neljäkymmentä kaksi vuotta. Kilometrejä alkaa olla sen verran takana, että tästä eteenpäin voin hyvällä omallatunnolla kutsua itseäni keskiäkäiseksi. Viimeiset seitsemän vuotta ovat olleet elämäni hienointa aikaa, eikä niitä edeltävissäkään ollut mitään vikaa. Koin jo 35- vuotiaana saaneeni elämässä oikeastaan kaiken, mistä nuorena olin osannut haaveilla. Eikä minulla ollut tarvetta ottaa mistään uusinta kierrosta. Päätin jatkossa vain nauttia elämästä ja katsoa mitä se eteen tuo.

Kun pakolliset setämiesmuuvit, BMW:n omistaminen, benji-hyppy, nuori tyttöystävä, palkkaluokan tuplaaminen, riittävä määrä biletystä ja rattijuopumus, oli takana, valitsin minimalismin elämäntyyliksi, jota haluan jatkossa noudattaa. En siksi, että kokisin viehätystä asketismiin, vaan siksi, että haluan käyttää loppuelämäni asioihin, jotka ovat oikeasti minulle tärkeitä. Tämän vuoksi pyrin raivaamaan elämästäni kaiken turhan pois olennaisen tieltä.

Ihmiskunta on miettinyt tarkoitustaan aina ammoisista ajoista lähtien, ja vuosituhansien ajan tuota tarvetta täyttämään on keksity mitä monimutkaisimpia kertomuksia ja eriskummallisimpia koodistoja, joista moni onkin valinnut itselleen ulkoa annetun agendan, jota voi sitten vaihtelevalla menestyksellä pyrkiä toteuttamaan loppuelämänsä ajan. Nykyaikana suuri osa maapallon tallaajista on jo vapautunut tällaisista kosmisista käsikirjoituksista ja koska mitään absoluuttista tarkoitusta ei ole, saa jokainen etsiä merkitystä elämään sisältään.

Moni pyrkii elämässään onnellisuuteen, mutta se on sikäli huono tavoite, että se syntyy oikeastaan aina jonkin muun asian sivutuotteena. Pelkkää onnellisuutta tavoittelemalla harvoin tulee onnelliseksi. Merkityksellisyyden kokeminen onkin huomattavasti parempi tavoite ja sitä voi kokea joka päivä tekemällä niitä asioita, jotka itselle ovat tärkeitä ja omien arvojen mukaisia.

Filosofi Frank Martela avaa helppolukuisessa Elämän tarkoitus -kirjassaan hienosti, miten yleispätevät periaatteet lopulta ohjaavat merkityksen etsintäämme, täysin riippumatta kansalaisuudesta, asemasta, uskonnollisesta vakaumuksesta tai sen puutteesta. Jokainen ihminen kaipaa ja kokee merkityksellisyyttä läheisissä ihmissuhteissa, auttaessaan muita, ollessaan autonominen eli tehdessään itse valitsemiaan asioita ja kehittyessään jossakin taidossa aina erinomaisuuteen asti. Näihin neljään asiaan aion itsekin jatkossa keskittyä entistä enemmän.

Douglas Adamsin klassikkoteoksessa Linnunradan käsikirja liftareille universumin toisiksi fiksuin supertietokone Syvä Miete saa tehtäväkseen selvittää elämän ja kaiken tarkoituksen. Reilut seitsemän miljoonaa vuotta raksutettuaan se sylkee vastauksen, joka on ”42”.

Tänään on se päivä. Juhlin lasten tekemällä mutakakulla ja korkkaamalla ensimmäisen oman pullon Kyrö Distilleryn maailman parasta ruisviskiä. Näissä riittää minulle merkityksiä tänään. Tulevaisuudessa haaveilen maratoneista, hyvästä kahvista, kirjoista ja Kalliosta.

Kategoriat
teemukuntoon yleinen

Täydellinen epäonnistuminen

Minun piti olla tänään elämäni kunnossa. Ja olenkin.
Huonoimmassa sellaisessa. Varttia vaille kolme iltapäivällä minun oli tarkoitus kuopia lähtöviivaa Paavo Nurmen patsaalla, varttia kevyempänä kuin olen. Luojan kiitos Helsinki City Marathon on peruttu, koska jos yrittäisin juosta sen nyt, en näkisi enää huomista. Elokuussa lanseeraamani, vauhdilla alkanut #teemukuntoon – itseni minimalisointiprojekti on virallisesti epäonnistunut täysin. Ensimmäinen kolmannes sujui hyvin, mutta siihen se sitten tyssäsi. Seuraa kootut selitykset, lähinnä itselleni.

Marraskuussa tiesin, että ollaan koko prosessin kriittisimmillä hetkillä, mutta en osannut varautua siihen, että marraskuukausia tulisikin neljä peräkkäin! Olen jo vuosia sitten diagnosoinut itselleni keskivaikean kaamosmasennuksen ja tällä kertaa se sitten iski täydellä voimalla. Tähän kun lisää Woltin rantautumisen vihdoin myös tänne periferiaan, oli katastrofin ainekset joka hetki muutaman klikkauksen päässä.

Ja kun marraskooma lopulta kevätauringon ensisäteiden myötä hellitti, ehdin iloita energisemmästä olosta, ja siitä, että syksyllä karistetuista kiloista vain puolet oli tullut takaisin, melkein kokonaisen viikon. Vaikka maailmanlopuntunnelmainen zombie apocalypse aiheutti itsessäni enimmäkseen jännityksen sekaista hilpeyttä, oli neljän seinän sisään lukittautumisella kuitenkin yllättävän tuhoisat vaikutukset ekstrovertin kevätpörriäisen sielunelämälle.

Kaikeksi onneksemme onnistuimme myös töissä tarttumaan poikkeustilanteen tarjoamaan bisnesmahdollisuuteen, minkä seurauksena meillä on poikkeusoloista huolimatta ollut poikkeuksellisen paljon töitä. Kun kollegani kaiken lisäksi joutui kuukausi sitten sairaslomalle (ei koronan vuoksi), olen saanut tehdä töitä melkein kahden edestä ja puhelimeni on soinut lähes tauotta. Tällaisten työpäivien jälkeen viisainta olisi ollut lähteä välittömästi ulos, mutta useimmiten olen kaatunut uupuneena suoraan päiväunille.

Ihmisellä on perinteisesti tapana yliarvioida pienten valintojen ja muutosten vaikutusta lyhyellä tähtäimellä ja aliarvioida niitä pitkässä juoksussa. Näin kävi jälleen kerran minullekin. Vaikka syksyllä kolme kuukautta uutta elämäntyyliä oli sujunut suhteellisen helposti, vanhoihin tottumuksiin oli helppo lipsahtaa yksi pieni valinta kerrallaan. Kun yksittäisiä juoksulenkin väliinjättämisiä, kotiinkuljetettuja pikaruokatilauksia, Netflixin äärellä pitkäksi venähtäneitä iltoja ja vielä yhden oluen avaamisia laitetaan peräkkäin riittävän monta, syntyy korkoa korolle -ilmiön vaikutuksesta totaalinen romahdus, johon verrattuna maailmanlaajuisen pandemian talousvaikutukset ovat vielä kevyttä.

Kaikki: peruttu

Yhdessä monista viruksen tavoin riehuvista karanteenimeemeistä kerrotaan William Shakespearen kirjoittaneen aikanaan ruttoeristyksessä Kuningas Learin. Oma kirjoittamiseni sen sijaan on ollut koronteenin aikana todella tuottamatonta. Etätöihin tottuneena kotitoimiston pito on onnistunut kyllä mainiosti, mutta kahdeksan tunnin läppärin äärellä istuskelun jälkeen on ollut lähes mahdotonta saada palautettua itsensä vielä illalla ruotuun ja kirjoitusmoodiin. Säännölliset ja terveelliset elämäntavat olisivat tietenkin auttaneet tässäkin asiassa, mutta ne ovat karanneet ulottumattomiini kilpaa karvapalloksi räjähtäneen castaway-lookini kanssa.

Koska kaikki suunnittelemani kesän kohokohdat: maratoonit, festivaalit ja kirjoitusresidenssi Vipp Shelterissä on peruttu, päätin poiketa myös minimalistisesta ostospolitiikastani, ja hankin Otavan kirjasäätiöltä saamallani apurahalla jo vuosia haaveilemani vinyylilevysoittimen sekä kymmenkunta lp-levyä. Tästä on sentään ollut kirjoittamisenkin kannalta hyötyä, koska yhden vinyylin puolikas toimii loistavana luonnollisena munakellona kirjoittamisen rytmittämiseksi. Tulee noustua säännöllisesti ylös puolen kääntöä varten, ja levyn vaihtuessa on luontevaa pitää vähän pidempi paussi. Kyllä tästä vielä kirja tehdään.

WIN = What Is Next

Tämän viikon maanantaiaamuna karvas totuus kuitenkin katsoi minua syvälle silmiin ja suoraan sieluun: vaaka näytti ensimmäistä kertaa elämässäni järkyttävää kolminumeroista lukemaa: 102,2 kg. Minulta pääsi melkein itku. Syömisestäni oli lähtenyt kontrolli täysin, enkä ole pystynyt juoksemaan moneen kuukauteen. Kuitenkin ehkä kevään ja tämän alkuperäisen tavoitepäivän läheisyyden ansiosta täydellinen lamaannukseni vaihtui vihdoinkin sisuuntumiseen. Nyt tämä perkele saa luvan loppua!

Vaikka en ole onnistunut toteuttamaan ketterän kehittämisen fail fast, fail forward -periaatetta, ainakin olen onnistunut feilaamaan maxilla. On aika asettaa uusi realistisempi tavoite ja ennen kaikkea etsiä keinot ja ne pienet valinnat sen toteuttamiseksi. Koska tämä vuosi on selvästi koronan vuoksi peruttu, on luontevaa siirtää myös omaa maaliviivaani vuodella eteenpäin.

Nyt olen jo muutaman päivän ajan onnistunut syömään terveellisesti ja kohtuullisesti, välttämään alkoholia sekä tekemään päivittäin vähintään tunnin mittaisen kävelylenkin, joten toivoa jälleen on. Ja vaakakin on palannut takaisin näyttämään neuvolalukemia. Tästä on kuitenkin vielä pitkä matka ensi vuoteen, joten toivokaamme, että onni, voima, sisu, kestävyys, karanteeni, luovuus, ilo, vimma, jumalat ja humalat ovat kanssamme.

Reilannu vaan taksilla
Ja ku feilannu ni sit feilannu maxilla

Ruger Hauer
Kategoriat
minimalismi

Miksi lasken tavaroita?

Muistan edelleen hyvin, kun törmäsin minimalismi-sanaan ensimmäisen kerran reilut kymmenen vuotta sitten Leo Babautan Zen Habits ja mnmlist -blogeissa. Ajatus kaikesta tarpeettomasta luopumisesta kolahti heti. Minusta oli myös todella kiinnostavaa perehtyä hänen listaansa kaikista omistamistaan asioista, joita oli muistaakseni alle 50. Leo oli itse saanut idean Dave Brunon sittemmin kirjaksikin päätyneestä 100 Thing Challengesta. Luvussa ei ollut mukana Leon kahdeksanhenkisen perheen muiden jäsenten omaisuutta eikä yhteisiä asioita kuten astioita, kirjoja tai huonekaluja. Innostuin itsekin laskemaan jo silloin kaikki henkilökohtaiset tavarani ja niitä oli hieman yli 100. Karsin joitakin vanhoja vaatteita ja muuta tarpeetonta, jotta pääsin tasalukuun. Muun perheen omaisuuteen en silloin koskenut.

Minimalistiksi ryhtymisen ja tavaroiden karsimisen myötä olen nyt itsekin laskenut koko omaisuuteni muutamaankin kertaan. En siksi, että kyseessä olisi kilpailu siitä, kuka omistaa vähiten. Enkä siksi, että voisin paukutella henkseleitä (sellaiset vielä omistan) omaisuuteni keskivertoa vähäisemmällä määrällä. Vaan yksinkertaisesti siksi, että minua kiinnostaa tavaran kertyminen ja itseni haastaminen sen vähentämiseksi. Päätin asettaa tavoitteekseni alle 500 omistettuun asiaan pääsemisen kesään mennessä.

Vaikka olen mielestäni luopunut kaikesta turhasta jo pian kolme vuotta sitten, huomaan edelleen jännästi jokaisella kierroksella törmääväni turhakkeiksi jääneisiin asioihin. Olen pitänytkin ohjenuoranani, että ellen ole käyttänyt jotakin vaatetta tai esinettä vuoteen, on minun aika laittaa se kiertoon tai hävittää kokonaan. Juuri tällä viikolla tajusin, etten ole tarvinnut silityslautaa ja -rautaa puoleentoista vuoteen, joten seuraavaksi luovun niistä. Jos joku tarvii hyvää noin 20 vuotta vanhaa silitysrautaa, niin tervetuloa noutamaan! Omistan kyllä edelleen yhden puvun kanssa pidettävän valkoisen kauluspaidan, joka vaatii silitystä. Mutta viereisessä korttelissa on pesula, jossa paidan pesetys ja silitys maksaa noin viisi euroa, joten voin tarvittaessa turvautua sen palveluihin, kun puvulle seuraavan kerran tulee käyttöä.

Olen itse ilmiselvästi melko numero-orientoitunut ihminen. Tavaroiden lisäksi lasken lukemiani kirjoja, juoksemiani kilometrejä, nukkumiani tunteja, tienaamiani euroja jne. Laskeminen ei ole minulle pakkomielteistä eikä stressaavaa, vaan mielenkiintoista ja innostavaa. En suinkaan oleta, että kaikkien ihmisten tai edes muiden minimalistien tulisi mitata elämäänsä samalla tavalla. Minusta on myös äärimmäisen hassua, jos joku minulle tuntematon kommentoija keskustelupalstalla tai Facebook-ryhmässä ahdistuu siitä, että minä satun laskemaan asioita. Älä stressaa! Jos se ei sinua kiinnosta, niin ohita olan kohautuksella.

Sinun ei ole pakko tehdä numeroistani numeroa

Ylläpidän omaisuuslistaustani ja lasken saapuvia/lähteviä tavaroita edelleen myös siksi, että minulta yhä säännöllisen epäsäännöllisesti kysytään mitä ja kuinka paljon omistan. Ja toisaalta saan usein palautetta, että listani on inspiroiva ja että se on kannustanut monia muitakin karsimaan turhaa ja luopumaan tarpeettomasta. Ja koska itsekin inspiroiduin minimalismista alun perin nimenomaan erilaisten omaisuuslistausten ja haasteiden kautta.

Haluatko sinäkin luopua turhasta ja vähentää omaisuutesi määrää? Koska marraskuiset säät edelleen jatkuvat, voit aivan hyvin näin helmikuussakin osallistua 30 päivän minimalismipeliin.