luotto kortti

Tämä on ehkä vaikein blogitekstini tähän mennessä. Ainakin vaikein kirjoittaa ja mahdollisesti myös vaikein ymmärtää oikein. Mutta yritetään. Olen jälleen useasti monien kanssa tätäkin aihetta puinut ja pitkään vältellyt tästä kirjoittamista. Mutta enää en malttanut.

Ihmissuhteissa tärkeää on aitous, rehellisyys ja luottamus. Tai näin ainakin aina sanotaan. Monet haluavat löytää edelleen elämäänsä sen yhden ainoan oikean, jonka kanssa tulevaisuutta sitten rakennetaan yhdessä, mieluiten hautaan saakka. Tähän toiseen ihmiseen halutaan luottaa kuin kallioon ja turvata yhdessä molempien selusta maailman pahuutta vastaan. Jos tämä luottamus petetään, on kaikki mennyttä, turhaa ja valhetta. Syyksi ja lohduksi pettymykseen löytyy yleensä ajatus siitä, että kyseinen henkilö ei ollutkaan se, joka antoi ymmärtää olevansa. Hän onkin vain esittänyt alusta asti jotakin ihan muuta saadakseen minut luottamaan ja sitoutumaan itseensä. Tai sitten hän ei vain ollut se oikea. Monesti myös suhteissa omiin vanhempiin ja muihin auktoriteetteihin lähtökohtaisesti elää luottamuksen vaatimus. Todellisuudessa sellaista ihmistä ei olekaan, johon voisi luottaa täydellisesti joka tilanteessa.

En tarkoita, ettenkö pitäisi toisia ihmisiä ollenkaan luotettavina tai uskoisi siihen mitä minulle sanotaan, mutta sen varaan en laske omaa hyvinvointiani tai elämääni millään tavalla, todennäköisesti enää koskaan. En siis ajattele, että kaikki valehtelevat, mutta pidän mahdollisena, että totuutta saatetaan muunnella omaksi eduksi enemmän tai vähemmän aina ja kaikkialla. Jokainen haluaa varmasti olla luotettava ihmissuhteissa ja muutenkin elämässä, mutta sopivan epäsopivan tilanteen tullen jokainen on taipuvainen joustamaan periaatteistaan tai rehellisyydestään. Monesti jopa ihan hyvin ja vilpittömin tarkoitusperin. Koulukirjaesimerkki on pienet valkoiset valheet, joilla esimerkiksi parisuhteessa yritetään toista jotenkin säästää jättämällä osa totuudesta kertomatta. Tällainen niukka tiedotuslinja voi toisaalta seitinohuissa ihmissuhteissa olla paras ja vähiten satuttava vaihtoehto. Mutta useimmiten näillä asioilla on tapana paljastua ja pettymys toisen epärehellisyyteen koetaan monesti paljon suurempana, kuin itse asia.

Henkilökohtaisesti olen tainnut lopettaa toisiin ihmisiin luottamisen kokonaan. Tämä saattaa kuulostaa hirveän kylmältä ja kyyniseltä, mutta todellisuudessa tilanne on ihan päinvastainen. Olen alkanut suhtautua uudenlaisella lämmöllä ja ymmärryksellä inhimilliseen erehtyväisyyteen ja epäluotettavuuteen. Olen aina ajatellut, että ”kaikille voi tapahtua kaikkea” ja jotenkin iän myötä oppinut sen myös todeksi. Enää en pidä sitä negatiivisena kauhuskenaariona vaan ennemminkin positiivisena mahdollisuutena. Olen jotenkin todella zen sen ajatuksen kanssa, että en voi eikä minun edes tarvitse luottaa sataprosenttisesti kehenkään tai mihinkään. Tavallaan olemme kaikki kuitenkin loppuviimein yksin ja voimme luottaa vain itseemme, emmekä niin kovin usein siihenkään. Siksi onkin lohdullista välillä edes välähdyksenomaisesti kokea aitoa yhteisymmärrystä ja hyväksyntää toisen ihmisen taholta. Eikä sen arvoa vähennä, vaikka hetki olisi vain ohimenevä. Pikemminkin päinvastoin. Jotenkin tämän kaiken epäluotettavuuden keskellä olen oppinut luottamaan universumiin ja elämään. Se on meidän puolella. Älä luovuta beibi!

Mut kun mä olin kuilun partaalla ja huusin apuun koko taivasta. Sieltä ei vastattu koskaan. Se tuuttas varattua aina vaan. Enkä mä tiedä ehdinkö mä enää venaamaan.

Mut tää elämä kyl kantaa, maaliin.

–Hector