Kategoria: vanhat

Vuosi on päätöksessä ja onpas se ollutkin taas melkoinen vuosi. Olen muuttanut kaupungista toiseen, lopettanut työt ja ollut kuukauden työttömänä, suorittanut kehittämisasiantuntijakoulutuksen, aloittanut uuden osapäivätyön, perustanut uuden blogin, vaihtanut puolet pienempään asuntoon ja korvannut kaikki huonekaluni pienemmillä, luopunut sadoista tavaroista ja käynyt läpi kaiken mitä omistan, saksinut luottokortit ja tehnyt budjetin, lopettanut ainakin toistaiseksi alkoholinkäytön, aloittanut tubettamisen, luopunut iPhonesta, alkanut nukkumaan kahdeksan tuntia yössä ja niin edelleen. Pieniä ja suurempia muutoksia. Ja vaikka olenkin onnellisempi kuin koskaan, huomasin joulun tullen olevani myös hieman uupunut. Siksi jätinkin viimeiset suunnittelemani videot ja blogitekstit tekemättä ja keskityin tehokkaasti lepäämiseen.

Ei sillä, etteikö elämä olisi aina ollut minulle jatkuvaa muutosta. Itseasiassa koko aikuiselämäni ajan olen poikkeuksetta joka vuosi vaihtanut joko työtä, toimenkuvaa, asuntoa tai autoa, saanut perheenlisäystä tai uuden ihmissuhteen. Usein monia edellämainituista, kuten kuluneenakin vuonna. Olen ilmeisesti kuitenkin sillä tavalla vinoutunut, että juuri tällainen jatkuva itsensä muutosjohtaminen saa minusta elämän tuntumaan elämisen arvoiselta.

Tänä vuonna minulla oli tavoitteena lukea kirja viikossa. Onnistuin ja lukuhaasteen kokonaissaldoksi tuli kuusikymmentä kirjaa. Sivuja kertyi yhteensä yli 17 000. Se on todennäköisesti enemmän kuin viimeisen kymmenen vuoden aikana yhteensä. Tämä onnistui, kun suljin netflixin ja muut vastaavat aikasyöpöt elämästäni. Ja vaikka rakastankin hyviä elokuvia ja sarjoja, väitän, että lukemiseen käytetty aika tekee ihmisen onnellisemmaksi. Olen kirjojen kautta oppinut paljon, käynyt uusissa paikoissa eri puolilla maapalloa ja kosmosta, saanut uusia oivalluksia ja ajatellut omilla aivoilla, pohtinut mennyttä ja tulevaa sekä uskoakseni kehittynyt myös kirjoittajana. Ja koska tykkään haastaa itseäni, pyrin vuonna 2018 lukemaan ainakin 75 kirjaa.

Ensi vuoteen lähden hyvin levänneenä, intoa puhkuen ja jälleen isoja muutoksia suunnitellen, mutta myös hieman pelonsekaisin tuntein. Olen päättänyt viettää Älä osta mitään -vuoden, jolloin en tee mitään hankintoja pakollisten ruoka- ja päivittäistavaraostosten lisäksi. Lapsille lupasin kuitenkin syntymäpäivä- ja joululahjoiksi antaa jonkinlaiset aineettomat lahjat kuten tänäkin vuonna. Ostamisen lisäksi lopetan herkkujen ja lisätyn sokerin syömisen. Tässä asiassa en ryhdy täysin ehdottomaksi, mutta ainakin alkuvuodesta kiellän itseltäni kaiken epäterveellisen. Viikon päästä maanantaina alkava Helvetinviikko myös innostaa ja jännittää. Uskon saavani siitä erittäin vauhdikkaan startin koko vuodelle ja juoksukaudelle, joka huipentuu elokuussa Paavo Nurmi Marathonille muutamaa päivää ennen kuin täytän neljäkymmentä. Juhlat pidetään muuten 25.8.2018 näillä näkymin Seinäjoella, joten merkkaa kalenteriin!

Ikuinen unelmani muutosta Helsinkiin elää ja voi hyvin. Uusi aikaikkuna aukeaa kuitenkin vasta parin vuoden päästä, koska haluan asua vielä hetken lähempänä lapsia. Ylihuomenna myös työsuhteeni muuttuu vakituiseksi ja kokopäiväiseksi, joten senkään puoleen en ole nyt vielä lähdössä minnekään. Helsinki2020 ei ole kuitenkaan minulle siis vain uudistunut kaupunkibrändi vaan henkilökohtainen visio pitkäaikaisen unelmani toteutumisesta. ”Vaikuttavien ihmisten, tekojen ja kohtaamisten kaupunki.”

Hiraeth. Se tarkoittaa melkein samaa kuin nostalgia mutta ei aivan.
— Kaipuuta paikkoihin joita ei ole koskaan ollutkaan.
Paikkoihin joista on vain uneksinut.

– Kjell Westö

🎶 M: Lampi

Minulta on viime aikoina toivottu minimalismin ohella lisää kirjoituksia myös ihmissuhteista, joten koitan herätellä myös sitä osastoa jälleen henkiin. Aika tarkkaan puolisen vuotta tässä on kulunut uuteen elämään kotoutumisessa ja kuten edellisessä tekstissä totesin: ihmissuhderintamalla ei mitään uutta. Jotenkin ei ole ollut energiaa uusille ihmisille ja olemassaolevatkin ovat jääneet turhan vähälle huomiolle. Syksyn synkistyessä olen päättänyt itse kuitenkin valaistua.

Kodin lisäksi työasiat ovat nyt järjestyksessä ja loppuvuoden nautin vielä downshiftailusta tekemällä kolmepäiväistä työviikkoa. Kirjoja olen lukenut tänä vuonna 46, joten olen vähän tavoiteaikataulusta edellä. Kaksi kuukautta ilman alkoholia on myös tehnyt tehtävänsä ja pikkuhiljaa juoksukin on alkanut jälleen sujumaan. Latasin jopa Tinderin takaisin puhelimeen ja olen käynyt pari kertaa treffeilläkin, jos noin vanhanaikaista sanontaa enää voi käyttää. Onpa tullut todettua lähes yhtä vanha sanonta omakohtaisesti edelleen paikkansapitäväksi: ”Mulla on kotiasiat kunnossa ja urheilu tuntuu kiinnostavalta.”

En ole itse seurannut enää tällä kaudella Ensitreffit alttarilla -sarjaa, mutta ohimennen viikolla pisti twitterissä silmään pari kommenttia aiheen tiimoilta. Ensimmäisessä todettiin, että pitkään sinkkuna oleminen alkaa tavallaan näkyä ihmisessä, ja toisessa, että jos ei ole valmis yhtään muuttamaan elämäänsä, on syytä vakavasti harkita onko parisuhde ollenkaan oma juttu. Allekirjoitan molemmat ajatukset ja olenkin pohtinut, että kuinka paljon olisin vielä itse valmis mahdollisesti tekemään kompromisseja ja muuttumaan toisen ihmisen vuoksi.

Ainakin ensimmäinen selkäydinreaktio on edelleen, että mä oon se ku oon enkä enää ole muuttamassa itseäni toisen vuoksi. Ja yhtälailla haluan oppia tuntemaan sinut sellaisena kuin olet, enkä sellaisena jollainen saattaisin toivoa sinun olevan. Toisaalta tottakai ymmärrän, että jos haluaisin sitoutua perinteiseen parisuhteeseen, joutuisin tietenkin sopeutumaan myös toisen ihmisen ominaisuuksiin ja tarpeisiin. Enkä missään nimessä pidä itseäni mitenkään valmiina, joten elättelen ainakin toiveita jonkinlaisesta jatkuvasta kasvusta ihmisenä parisuhdestatuksesta riippumatta. Vieläkään en osaa lähtökohtaisesti ajatella itseäni perinteiseen parisuhteeseen, mutta on upeaa tutustua ihmisiin ja kohdata erilaisia elämäntarinoita. Viihdyn edelleen aivan mainiosti yksinkin, mutta tuntuu hyvältä tavata kiinnostavia tyyppejä ja jakaa yhteisiä hetkiä.

Pidän myös hyvin epätodennäköisenä, että haluasin asua toisen ihmisen kanssa, ainakaan kokoaikaisesti. Minusta on hyvä, että ihmissuhteissakin molemmilla on oma koti ja oma elämä, jonka ohessa sitten voidaan jakaa kaikki sellainen, mikä tuntuu tärkeältä. Minulle ei esimerkiksi ole kovin olennaista onko toinenkin minimalisti tai miten hän suhtautuu lemmikkeihin, lapsiin tai kasvattaa omiaan. Minua ei juurikaan häiritse toisten tavarat, erilainen maku tai siisteyskäsitys. Enkä edelleenkään ole kiinnostunut yhteisestä jääkaapista tai asuntolainasta.

Sen sijaan minua kiinnostaa yhteiset hetket, ajatusten jakaminen, välittäminen ja läheisyys.

Ehkä siinä on syyt, ett oot onnellisempi kuin aikoihin.
Siinä on syyt, ett elät hetkessä vain etkä myöhemmin.

–Mikki Kauste

🎶Egotrippi: Ennen ja nyt

Kokosin muuten kaikki blogini teksteissä mainitut tai niihin liittyvät biisit soundtrackiksi Spotify-soittolistalle💿 (Jep, mulla on todennäköisesti ollut liikaa vapaa-aikaa.)

Kesä on jälleen mennyt. Ja tänään mittariin kilahtaa kolmekymmentäyhdeksän. Vielä vuosi jäljellä ennen keski-ikää. Kuten aiempina vuosina, tälläkin kertaa olen onnistunut laittamaan suunnilleen koko elämän uusiksi. Joku saattaisi nähdä jo jonkinlaisen kuvion tai elämäntavallisuuden tässä. Muutos on aina ollut minulle jotenkin pysyvä ja helppo tila. Elämä jatkaa yllättämistään ja hyvä niin. Keväiset valinnat ovat osoittautuneet oiviksi, ja vaikka en vielä tiedä mitä kaikkea syksy tuo tullessaan, olen varma, että hyvät asiat jatkavat tapahtumistaan. Toisaalta on pakko myöntää, että olen myös ollut välillä melko uupunut kaikkien muutoksien keskellä. Onneksi ne ovat olleet kuitenkin hyviä.

Ihmissuhdeosastolla on ollut viime kesää hiljaisempaa. Tärkeät ihmiset ovat tulleet tärkeämmiksi, toiset ovat pudonneet kyydistä. Jotkut olen tiputtanut, jotkut ovat tiputtaneet minut. Joidenkin kanssa yhteydenpito on vain jäänyt vähemmälle ilman syytä. Toivottavasti asia korjaantuu. Jonkinlainen energiansäästötila on löytänyt sijaa elämästä. Viihdyn nykyään merkittävästi paremmin myös itsekseni. Olen enemmän zenit itseni kanssa, kuin koskaan. Toisaalta kaipaan edelleen myös uusia tuttavuuksia, joten sikäli mikään ei ole muuttunut.

Tiedostan olevani jonkinlaisessa välitilassa elämässäni tällä hetkellä. Enkä oikeastaan kaipaa siitä edes pois. Viime kesäinen suunnitelma muutosta Helsinkiin ensi vuonna on saanut hieman jäitä hattuun. Sekä omasta että lasten puolesta Seinäjoella lähekkäin asuminen on osoittautunut tärkeäksi. Tästä en malta millään luopua vielä vuoden päästä. Mutta missään nimessä rakkauteni Stadiin ei ole vähentynyt, päinvastoin. Nuo nugetit ovat kuitenkin pieniä vain vähän aikaa, joten etelän hedelmät saavat odottaa poimijaansa vielä jonkin aikaa. Näillä eväillä jatketaan ainakin toistaiseksi. Tämä on hyvä, tätä me otetaan.

Lämmintä ja valoisaa syksyä juuri sinulle!

Ainut kaunis asia kaupungissa oli joki. Sekin ehkä siksi, että oli läpikulkumatkalla. Ei tänne tultu jäämään.
Paitsi kyydistä.

🎶 The XX: Intro