Minulta on viime aikoina toivottu minimalismin ohella lisää kirjoituksia myös ihmissuhteista, joten koitan herätellä myös sitä osastoa jälleen henkiin. Aika tarkkaan puolisen vuotta tässä on kulunut uuteen elämään kotoutumisessa ja kuten edellisessä tekstissä totesin: ihmissuhderintamalla ei mitään uutta. Jotenkin ei ole ollut energiaa uusille ihmisille ja olemassaolevatkin ovat jääneet turhan vähälle huomiolle. Syksyn synkistyessä olen päättänyt itse kuitenkin valaistua.
Kodin lisäksi työasiat ovat nyt järjestyksessä ja loppuvuoden nautin vielä downshiftailusta tekemällä kolmepäiväistä työviikkoa. Kirjoja olen lukenut tänä vuonna 46, joten olen vähän tavoiteaikataulusta edellä. Kaksi kuukautta ilman alkoholia on myös tehnyt tehtävänsä ja pikkuhiljaa juoksukin on alkanut jälleen sujumaan. Latasin jopa Tinderin takaisin puhelimeen ja olen käynyt pari kertaa treffeilläkin, jos noin vanhanaikaista sanontaa enää voi käyttää. Onpa tullut todettua lähes yhtä vanha sanonta omakohtaisesti edelleen paikkansapitäväksi: ”Mulla on kotiasiat kunnossa ja urheilu tuntuu kiinnostavalta.”
En ole itse seurannut enää tällä kaudella Ensitreffit alttarilla -sarjaa, mutta ohimennen viikolla pisti twitterissä silmään pari kommenttia aiheen tiimoilta. Ensimmäisessä todettiin, että pitkään sinkkuna oleminen alkaa tavallaan näkyä ihmisessä, ja toisessa, että jos ei ole valmis yhtään muuttamaan elämäänsä, on syytä vakavasti harkita onko parisuhde ollenkaan oma juttu. Allekirjoitan molemmat ajatukset ja olenkin pohtinut, että kuinka paljon olisin vielä itse valmis mahdollisesti tekemään kompromisseja ja muuttumaan toisen ihmisen vuoksi.
Ainakin ensimmäinen selkäydinreaktio on edelleen, että mä oon se ku oon enkä enää ole muuttamassa itseäni toisen vuoksi. Ja yhtälailla haluan oppia tuntemaan sinut sellaisena kuin olet, enkä sellaisena jollainen saattaisin toivoa sinun olevan. Toisaalta tottakai ymmärrän, että jos haluaisin sitoutua perinteiseen parisuhteeseen, joutuisin tietenkin sopeutumaan myös toisen ihmisen ominaisuuksiin ja tarpeisiin. Enkä missään nimessä pidä itseäni mitenkään valmiina, joten elättelen ainakin toiveita jonkinlaisesta jatkuvasta kasvusta ihmisenä parisuhdestatuksesta riippumatta. Vieläkään en osaa lähtökohtaisesti ajatella itseäni perinteiseen parisuhteeseen, mutta on upeaa tutustua ihmisiin ja kohdata erilaisia elämäntarinoita. Viihdyn edelleen aivan mainiosti yksinkin, mutta tuntuu hyvältä tavata kiinnostavia tyyppejä ja jakaa yhteisiä hetkiä.
Pidän myös hyvin epätodennäköisenä, että haluasin asua toisen ihmisen kanssa, ainakaan kokoaikaisesti. Minusta on hyvä, että ihmissuhteissakin molemmilla on oma koti ja oma elämä, jonka ohessa sitten voidaan jakaa kaikki sellainen, mikä tuntuu tärkeältä. Minulle ei esimerkiksi ole kovin olennaista onko toinenkin minimalisti tai miten hän suhtautuu lemmikkeihin, lapsiin tai kasvattaa omiaan. Minua ei juurikaan häiritse toisten tavarat, erilainen maku tai siisteyskäsitys. Enkä edelleenkään ole kiinnostunut yhteisestä jääkaapista tai asuntolainasta.
Sen sijaan minua kiinnostaa yhteiset hetket, ajatusten jakaminen, välittäminen ja läheisyys.
Ehkä siinä on syyt, ett oot onnellisempi kuin aikoihin.
Siinä on syyt, ett elät hetkessä vain etkä myöhemmin.–Mikki Kauste
Kokosin muuten kaikki blogini teksteissä mainitut tai niihin liittyvät biisit soundtrackiksi Spotify-soittolistalle💿 (Jep, mulla on todennäköisesti ollut liikaa vapaa-aikaa.)
minimalismi 
Heippa!
Olen seurannut sinun tekemiäsi videoita,tykkään kovin paljon niistä,tulen aina hyvälle tuulelle,niitä lukessani, itse olen myös pyrkimässä minimalistiseen suuntaan,olen muuttanut tänävuonna kolme kertaa ja matkan varrella on tavaroita karsiintunut jo mukavati pois.
Jatka vaan kirjoittamista samaan tahtiin.
Oikein hyvää joulun odotusta.
Terveisin Anita.