Reipas puoli vuotta on mennyt ilman jatkuvaa päivittämistä ja selaamista. Miksi tulin takaisin? Alkoi vain tuntua siltä, että en tiedä enää maailman menosta enkä mistään yhtään mitään. Mitään uutta tekemistä en onnistunut keksimään, joten melko samoissa urissa on menty. Aika on kulunut kyllä nopeasti töissä, parisuhteessa ja lasten kanssa. Ja ylimääräinen vapaa-aika Netflixin ja HBO:n parissa. Sen verran etäisyyttä sosiaaliseen mediaan ehti muodostua, että on ollut äärimmäisen huvittavaa seurata sivusta syksyn mittaan erinäisiä somen räjähdyksiä ym. lieveilmiöitä. Hienoa, kun meillä on sananvapaus ja kaikki saavat osallistua. Mukana.