Reipas puoli vuotta on mennyt ilman jatkuvaa päivittämistä ja selaamista. Miksi tulin takaisin? Alkoi vain tuntua siltä, että en tiedä enää maailman menosta enkä mistään yhtään mitään. Mitään uutta tekemistä en onnistunut keksimään, joten melko samoissa urissa on menty. Aika on kulunut kyllä nopeasti töissä, parisuhteessa ja lasten kanssa. Ja ylimääräinen vapaa-aika Netflixin ja HBO:n parissa. Sen verran etäisyyttä sosiaaliseen mediaan ehti muodostua, että on ollut äärimmäisen huvittavaa seurata sivusta syksyn mittaan erinäisiä somen räjähdyksiä ym. lieveilmiöitä. Hienoa, kun meillä on sananvapaus ja kaikki saavat osallistua. Mukana.

Päätin jokunen viikko sitten alkaa vähentämään omaa sosiaalisen median ja erilaisten verkostojen käyttöastetta. Poistin Twitterin ja Facebookin omat appsit puhelimesta ja Snapchat-tilin kokonaan. Instagramin käytönkin vähensin satunnaiseen omien kuvien postaamiseen. Aluksi ajattelin, että pidän jatkossa somesunnuntain perinteisesti tietokoneella ja mm. vastaan saamiini kommentteihin, mutta tänään totesin, etten halua enää tehdä edes sitä. Laitoin Facebook- ja Twitter-tilini jäähylle ja jätin ainoastaan Instagramin aktiiviseksi, koska sen poistaminen onnistuisi vain lopullisesti enkä halua hävittää kuvia kokonaan. Vähensin kuitenkin sielläkin seuraamani tilit pelkkiin yrityksiin ja oikeasti tuntemiini ihmisiin.

Miksi?

Totesin hiljattain, että olen nyt käyttänyt noin kahdeksan vuotta elämästäni jatkuvaan puhelimen rapsuttamiseen. Joku joskus vertasi iPhonea Klonkun sormukseen, jota pitää koko ajan hieroa ja silittää tyhjä katse silmissä – ”my precious!” Päätin nyt, että mun on aika luopua valtasormuksesta ennenkö se vie minut kokonaan. Lähes kaikki sosiaalinen elämäni on jo monen vuoden ajan ollut älypuhelinvälitteistä. Ja onneksi on ollut virtuaaliset verkostot edes sitä kautta olemassa, koska muuten olisin ollut vielä huomattavasti yksinäisempi! Nyt minulla on kuitenkin taas jo ihan oikeaakin sosiaalista elämää ja ystäviä myös livenä.

Olen myös todennut, että somessa roikkuminen ei enää vain ole yksinkertaisesti kovin coolia vaan siitä on tullut jo ajat sitten ihan liian valtavirtaa, jotta se voisi tyydyttää mun erikoisuudentavoittelun tarpeita. Siitähän siinä kuitenkin on myös ollut kysymys. Poikkeuksetta jokainen tuntemani ihminen myös pyrkii tavalla tai toisella antamaan itsestään sosiaalisissa medioissa totuutta kaunistellumman kuvan ulospäin. Tämä jatkuva oman elämäntarinan virittely ja ”lavastaminen” vaikuttaa varmasti myös omaan minäkäsitykseemme. Ainakin mä olen itse kokenut näin. Onko ruoka-annokseni yhtä herkullinen ja ravitseva, ellen ota siitä kuvaa Instagramiin?

Jos metsässä kaatuu puu ja kukaan ei ole kuulemassa, kuuluuko ääni?

Yleensä olen äkkinäinen isojen liikkeiden mies, mutta nyt ajattelin, että hitaampi muutos voisi olla terveempi ja pysyvämpi. Mulla ei ole edelleenkään mitään sosiaalista mediaa vastaan enkä todennäköisesti poista esim. Facebook-tiliäni kokonaan. Toistaiseksi laitoin tilit kuitenkin jäähylle ja pysyttelen erossa. En aio myöskään ainakaan vielä vaihtaa puhelinta pois, mutta käytän sitä vain jatkossa toisin. Nyt on aika keksiä ihan jotain muuta tekemistä. Mitä se sitten tulee olemaan, jää nähtäväksi. Aiheesta voidaan keskustella lisää vaikka tässä ja minuun saa tietenkin yhteyden perinteisellä puhelimella sekä WhatsAppilla.

Kun muutin uuteen asuntoon huhtikuun alussa, päätin vihdoinkin toteuttaa kauan haaveilemaani minimalistista lähestymistapaa kodin hankintojen ja sisustamisen osalta. Avioeron jälkeinen vuokralla asuminen kalustetussa omakotitalossa oli mahdollistanut omien huonekalujen hankkimisen lykkäämisen aina tähän saakka. Lähtöajatuksena sisustukselle oli, että ”mitään ei osteta ennen kuin on pakko”. Pari ensimmäistä viikkoa meni ilman tuoleja, jolloin söin aamupalan seisten ja iltapalan istuen patjalla, joka toimitti sekä sängyn että sohvan virkaa olohuoneessa. Onneksi sain pian pari tuolia ja pienen pöydän, niin syömisosasto helpottui kummasti.

Ensimmäinen puolipakollinen hankinta oli sänky. Tilasin Futonnetistä kauniin matalan japanilaistyylisen sängynrungon, jonka luvattu kolmen viikon toimitusaika tosin venähti kuudeksi. Hyvin pärjäsin kaksi kuukautta ilmankin, joten sänkyä ei voi luokitella edes välttämättömyydeksi. Mutta kaunis se on.

Kun patja muutti sänkyyn ja makuuhuoneeseen, oli olohuoneeseen hankittava sohva. Se oli pakollista myös siksi, että joka toinen viikonloppu luonani asuvat lapset saavat nukkumapaikan. Sopiva vuodesohva löytyi onneksi nopeasti, edullisesti ja kahden päivän toimitusajalla paikallisesta Sotkasta.

Keittiö pääsi vihdoin oikeuksiinsa, kun ostin edellisestä elämästä takaisin vanhan ruokapöydän ja kuusi tuolia. Ne sopivat tänne itseasiassa paremmin kuin yhteenkään aikaisempaan asuntoonsa. Niiden myötä myös lapset pääsivät viimein #superisin luo viikonlopuksi, kun kaikki mahtuvat saman pöydän ääreen syömään.

Satunnainen suurempi asukasmäärä pakottaa nyt myös hankkimaan vähän enemmän astioita. Tästä ja koko sisustamisesta ylipäätään innostuneena laitoinkin sitten perjantaina Ikealle vetämään suunnitelmia isomman tilauksen, joka sisältää myös miehekkäästi verhoja ja viinilaseja.