Elin keväällä siinä uskossa, että tänä vuonna minulla ei olisi ollenkaan kesälomaa, mutta onneksi sainkin mahdollisuuden pitää koko heinäkuun vapaata. Lomarahoista on turha haaveilla, mutta onneksi on aikaa. Sitä ei kuitenkaan rahalla saa.
Olemmekin olleet tällä viikolla lasten kanssa papan kesämökillä täysihoidossa nauttimassa elämästä. Jo useamman vuoden ajan olemme perinteisesti viettäneet täällä joitakin päiviä kesästä sykettä laskemassa. Itselleni riittääkin lomamoodiin pääsemiseksi pelkkä laiturinnokassa istuskelu järvelle katsellen. Viime vuosina mökillä on yleensä ollut myös serkkupoikia yhtäaikaa ja lasten vauhti sen mukainen. Tällä kertaa tunnelma on ollut entistäkin chillimpi pelkästään oman porukan kesken. Jatkuvan uimisen, saunomisen ja syömisen lisäksi on lapsille välillä pitänyt keksiä myös muuta tekemistä, jotta ruutuaika on saatu luontaisesti minimoitua.
Hämmästelin muutama viikko sitten lasten kanssa, kuinka suurella innolla he jaksoivat katsella puhelimistaan aikuisten tubettajien leikkimielistä kisailua monen videon verran. Päätinkin silloin, että kesälomalla täytyy panostaa erityisesti tyttärieni kanssa leikkimiseen. Niinpä järjestimme tänään papan ideoimat mökkiolympialaiset lajeinaan mölkky, tikanheitto ja kroketti. Kisat tarjosivat paljon naurua ja vähän itkuakin, pieniä ja suuria tunteita sekä tervehdyttäviä onnistumisen ja epäonnistumisen kokemuksia kaikille. Ennen kaikkea ne osoittivat, miten vähällä vaivalla ja rahalla voidaan tehdä lomapäivästä ikimuistoinen.
Oskari Onninen kirjoitti viime sunnuntaina (lapsettomuuskommentistaan huolimatta) erittäin osuvan kolumnin siitä, miten maailmasta on tullut jatkuvaa elämän hienoimman hetken ja huikeiden kokemusten metsästystä. Tavallisuus on poissa muodista ja usein varsinkin lomalla huippuhetkien odotus korostuu. Seurauksena tästä on useimmiten sekä lasten että aikuisten lomastressi. Todellisuudessa loman ei tarvitse olla jatkuvaa huvipuistorallia eikä turistikohteesta toiseen singahtelua. Olennaisinta on kiireetön ajanvietto yhdessä. Ja ehkä jäätelö.
Onnistuneen ja stressittömän kesäloman resepti: käytä lomaan puolet vähemmän rahaa ja puolet enemmän aikaa.