Olen tehnyt kesäloman aikana muutaman reissun kotimaassa ja tietenkin pyrkinyt mahdollisimman vähiin matkatavaroihin, jotta matkailu olisi mutkatonta ja kantamukset kevyitä. Mukanani on ollut siksi vain keväällä hankkimani Kånken Mini -reppu, johon mahtuu kaikki mitä oikeasti tarvitsen. Lähes viikon mittaisesta Helsinki-Lahti-Tampere -kierroksesta selvisin vaihtovaatteiden osalta kolmella t-paidalla ja alusvaatteilla. Jalassa minulla oli farkut, joiden lahkeita saa kuumina päivinä käännettyä muutaman kierroksen. Päällä farkkupaita ja mukana takki. Vaatteiden lisäksi repussa oli iPad ja pesutarvikkeet. Majoituin reissussa ystävien luona, joten pyyhettä en pakannut mukaan.
Suurin haaste ja harminaiheuttaja matkassani olivat hiukset ja niiden laittaminen. (Tiedän, ahdistuksen määrä on vakio ja elämäni ongelmat pieniä!) Olen nimittäin melko fanaattinen kampaukseni suhteen ja sen hyvyydellä on suora korrelaatio mielialaani. Viime vuosina olen tottunut käyttämään päivittäin hiustenkuivaajaa enkä enää osaa säätää tukkaani kuosiin ilman sitä. Kaikissa yöpaikoissani ei ollut kuitenkaan kuivaajaa käytettävissä, joten osa reissupäivistäni meni bad hair dayn merkeissä. Minua ärsytti se, että hiukset eivät olleet hyvin. Ja ehkä vielä enemmän minua ärsytti se, että se ärsytti. Harkitsin hetken jopa kokoontaitettavan matkahiustenkuivaajan hankkimista. Koska en kuitenkaan halunnut ostaa mitään lisää, piti ongelmaan löytyä toisenlainen ratkaisu.
Minulla oli parin edellisen vuoden ajan vuosijäsenyys M Room -parturiin ja kävinkin melkein kerran viikossa siistityttämässä kampauksen kuntoon. Keväisen elämänmuutoksen ja minimalismin tavoittelun myötä lopetin myös jäsenyyden ja ajattelin harventaa parturikäyntini yhteen kertaan kuukaudessa. Silti vuositasolla hiustenleikkauksiin kuluisi melkein neljäsataa euroa rahaa. Päätin ratkaista molemmat ongelmat samalla kertaa ja luopua hiuksista lähes kokonaan. Useamman kuukauden ajan olin oikeastaan jo salaa flirttaillut ajatuksen kanssa, mutta en ollut kuitenkaan ollut vielä valmis hiuksettomuuteen. Hassua, miten naurettavan kiintynyt sitä voi olla omaan turhamaisuuteensa. Ryhdistäydyin ja otin viimein kylpyhuoneen kaapista trimmerin kauniiseen käteen, säädin pituudeksi viisi milliä ja annoin koneen hoitaa kampaukseni standardoinnin.
Nyt olen ensimmäisellä täysin hiusongelmattomalla parin päivän reissulla ja hämmentyneen onnellinen huolettomuudesta, joka siitä on seurannut. Hiukseni ovat joka päivä yhtä hyvin (tai huonosti) eikä minun tarvitse huolehtia niiden pesusta, kuivauksesta tai säätämisestä. Riippumatta siitä olenko nukkumassa, uimassa, hattu päässä, vesisateessa tai puku päällä, on kampaus aina kunnossa. Kaiken lisäksi säästän aikaa, vaivaa, rahaa ja tilaa repussa. Hyvistä ja kivoista asioistakin voi helposti tulla raskaita taakkoja, joita kannamme mukana. Kun uskallamme päästää niistä irti, tulee matkanteosta paljon leppoisampaa.
Takerrun tässä alkuosaan, koska se herätti itsessäni enemmän ajatuksia. Jäin pohtimaan, onko niin että esimerkiksi shortsien pakkaaminen mukaan on jotenkin huono asia? Jos ovat vielä uimiseen kelpaavat, niin sitä parempi näin kesällä. Vastaavasti pyyheasiassa itsekin paljon reppureissaavana pyrin kyllä ottamaan oman pyyhkeen mukaan ja näin kevennän minua isännöivien taakkaa alkaa pyykkäämään pyyhettä yhden tai kahden suihkukertani takia. Ajaudutaanko samalla tilanteeseen, että minimalisti olettaa muiden kuitenkin ostavan pyyhkeitä ”vieraspuskurin” verran? Monilla pyyhkeitä käytännössä kyllä riittää, mutta periaatteena pitäisin, että myös sinulla minimalistina on tällöin vastuu tarjota kaikki pyyhkeet ja lakanat vastavierailulla. Löytyykö?
Edellä mainitut asiat alkoivat juuri mietityttämään, että karsitaanko tässä asioita minimalismin itsensä vuoksi aiheuttaen vain käytännön taakkaa (= hikoilu väkisin farkuissa, pyyhevastuut jne.). Tämä ihan vilpitön keskustelunavaus ja pohdiskelu. Eikö hiukan isompi reppu ajaisi yhtälailla asiaa? Siihen mahtuu jo sitten esim. Euroopan lomalle tavarat ja jää tilaa tuliaisillekin. Kaikki tämä käsimatkatavarana yhdessä repussa. Jäisikö sinulla Kånken Mini liian pieneksi ja olisit pakotettu ostamaan eri kokoisen laukun / repun?
Hyviä kysymyksiä, kiitos kommentista! Ekalla reissullani ei ollut oikein uimakelejä tarjolla, joten siksi jätin uimashortsit kotiin. Tällä kertaa nekin olivat mukana. Pyyhkeitä ja lakanoita tiesin majapaikoistani löytyvän, joten siksi jätin moiset kyydistä ja tottakai minulla on myös vastavuoroisesti aina vierasvarat tarjolla.
Minimalismiin on helppo hurahtaa myös itsetarkoituksellisesti ja myönnän ilman muuta pyrkiväni mahdollisimman vähään kannettavaan. Repun koon saa tietenkin jokainen valita mieltymyksien mukaan, itse aion selvitä minillä myös ensi kesänä Euroopassa. Mulla on Kånkenissa mukana aina myös kangaskassi, jolla voin tarvittaessa kantaa ruokaostoksia, tuliaisia tms., mutta toisaalta en juurikaan hanki sellaisia.
Kirjoitusteni tarkoitus ei ole väittää, että toisenlaisissa elämäntavoissa olisi jotakin vikaa. Kunhan kerron omasta matkastani turhasta luopumisessa.
Matkaan 7 kilon repun kanssa pysyvästi. En kuljeta mukana omaa pyyhettä. Usein sellainen löytyy vuokraamistani asunnoista, mutta jos ei löydy, niin sitten olen ilman. Minulle nimenomaan on tärkeää, että olen aidosti minimalisti. enkä elä muiden ”siivellä”. Mitä hiuksiin tulee, naisena pitkät hiukset olivat jopa lyhyitä kätevämmät. Niitä ei tarvinut usein leikata. Nykyään leikkaan hiuksiani tarvittaessa milloin milläkin saksilla. En ole turhan tarkka. Juurikin tänä aamuna pätkin ylimääräisiä kynsisaksilla.
Muu tavara sitten, ei kukaan oikeasti tarvitse kuin kymmenkunta vaatetta. Farkkuja en enää omista. Ne vievät liikaa tilaa repussa. Kerrospukeutuminen on se avainsana. Kesän t-paidat toimivat kyllä talvellakin kun laittaa villatakin päälle.
Seitsemän kiloa on varmasti sopiva määrä jatkuvaan reissunpäällä oloon. Millaista laukkua muuten käytät sen kantamiseen?
Käytössäni on pieni perusreppu, jota monet ovat sanoneet koulurepuksi. Harmi kun tänne kommentteihin ei saa laitettua kuvaa, täytyypä katsoa onko kuvaa muualla, mistä voisin linkata.
Blogin fb-sivuilta löytyi: https://www.facebook.com/Minimaattori/posts/1557366297626617:0
No niin, aika pieneen tilaan se 7 kg mahtuu!
Todella! Ja mikäli ei tarvitse työvälineitä (mulla kuvausvälineet ja läppäri), niin paljon vähemmälläkin pärjää. Ihanne olisi parin kilon olkalaukku, mutta näin kun on puolen vuoden kamat aina kerralla mukana, en pääse ihan tuohon.
Mulla on siis Suomessa talvivaatteet kellarissa eli käyn syksyllä jättämässä sinne hellemekon ja otan kevyttoppiksen ja vaihdan lenkkarit vaelluskenkiin.
Itse menen samalla minirepulla viikonloppu matkoille, mutta pidemmillä vierailuilla otan isomman repun harrastuksien takia. On kielenopiskelukirjaa sekä piirtovälineitä.
Se on minusta tärkeää että ottaa mukaan ne asiat mitä nauttii tehdä eikä stressaa että pitäisi olla vain vähän, vaikka käyttäisikin harrastusvälineitä. Itsellä tämän oppimiseen meni jonkin aikaan kun en osannut hyväksyä asiaa että on ok että on isompi reppu, eikä tärkeintä ollut tavaran vähyys.
Vaihdoin yhden vartalopyyhkeen isoon käsipyyhkeeseen, ja huomasin että kuinka hyvin sillä sai kuivattua ja nyt tiedän jos menen matkalle jonnekkin missä ei ole pyyhettä (vaikka omilla tutuilla on aina lainattavissa) niin se ei vie paljoa tilaa ja pahimmassa tapauksessa sen voi kietoa repun kantokahvaan jos repun sisältö on jo täynnä. Sillä tapaa on tullut kannettua paitoja ja takkeja kun ei muualle mahtunut.
Hiukset itselläni ovat lyhentyneet (ihan vaan vahingossa), mutta huomasin että lyhyt malli sopii jopa paremmin kuin vähän pidempi, sekä paksut hiukset omistaneena nyt hattukin mahtuu päähän(miten paksut hiukset ihmisellä voi edes olla ettei lippiskään mahdu ilman että sen kiinnityskireys on löysimmillään ja se lentää sitten joka tuulessa minne sattuu).
Mutta hianoa huomata että olet löytänyt oikeanlaisen repun, se on hyvä tunne kun löytää juuri sopivan asian jota käyttääkin ahkerasti.
Joo olennaisinta on tietenkin, että reppu/laukku on sen kokoinen, että sinne saa mukaan kaiken mitä haluaa ja tarvii. Itellä esim. reissukirjat kulkee kätevästi iPadissä. Mulla on kans vähän pienempi bambukuitupyyhe, joka mahtuu mukaan tarvittaessa ja kuivuu nopeasti.