Kieli poskessa kirjoitettu seuranhakuilmoitukseni on kestänyt päivänvaloa kohta kuukauden. Ihan ensimmäisenä suurkiitos kaikille tykänneille, jakaneille, heittereille ja ennen kaikkea keskusteluun osallistuneille. Paras (ja toistaiseksi ainut) hedelmä, mitä avoin tilitykseni on tuottanut, on ollut ne useat mielenkiintoiset keskustelut aiheesta ja sen vierestä virtuaalisesti ja livenä, julkisesti sekä yksityisesti. Olen oppinut mielestäni paljon deittailusta ja ihmissuhteista. Lähinnä tietysti teoriassa, koska käytäntöön tämä ei ole juurikaan johtanut. ;)
Blogissani on tilastojen mukaan käynyt kirjoituksen julkaisun jälkeen noin 2000 erillistä lukijaa ja sitä on luettu yhteensä yli 3000 kertaa, joten osa on jopa palannut takaisin uudelle kierrokselle. Varsinaisia yhteydenottoja itse tekstin perusteella on kertynyt neljä kappaletta. Treffeillä olen käynyt noin kaksi kertaa. Konversioprosenttia voidaan siis markkinoinnin näkökulmasta pitää melko kehnona. Mutta kuten todettua, tekstin arvo on ehdottomasti ensisijaisesti sen synnyttämässä keskutelussa ja – pardon my french – pöhinässä.
Huvittavin sattumus kirjoituksen tiimoilta, joka korviini on kantautunut, on ystäväni Helsingin yössä kuulema keskustelu viereisestä pöydästä, jossa joukko daameja oli ruotinut kirjoitustani. Olin pitkään varma, että koko juttu oli vedätystä, mutta hän vannoi kautta kiven ja kannon tai mörökölli hänet vieköön, että tarina on tosi. Keskustelun sisältöä voivat innokkaimmat sherlockit tutkistella twitter-virrastani.
Minut yllätti eniten tekstini monissa aikaansaama tulkinta, että etsin pelkkää kasuaalia seksiä. Mielestäni en antanut ymmärtää mitään sellaista eikä se ainakaan (päällimmäisenä) ollut minulla mielessä missään vaiheessa. Toinen minut yllättänyt asia on ihmisten universaali rakkauden nälkä ja suunnaton ”sen ainoan ja oikean” kaipaus. Monet joiden kanssa olen asiasta saanut keskustella, ovat todella väsyneitä kaikenlaiseen säätämiseen ja etsivät kestävää parisuhdetta. Tietyllä tavalla tämä luo tietysti toivoa ihmiskunnan hyvyydestä ja synnyttänee ainakin konservatiiveissa uskoa perinteisiin parisuhde- ja perhearvoihin (viittaan tässä nyt pitkäaikaisuuteen ja pysyvyyteen, en millään muotoa seksuaalisuuteen tai sukupuolirooleihin). Jotenkin yllätyin tästäkin, koska olen aidosti kuvitellut, että aikamme ihminen on paljon liberaalimpi, itsekeskeisempi ja kyynisempi.
Otokseni painottuu tietysti tänne Texasiin, pyhälle Pohojammaalle, mikä varmasti vaikuttaa asiaan. Tässäkään mielessä kysyntä ja tarjonta ei tietysti minun osalta oikein kohtaa. Kai sitä täytyy pikkuhiljaa kerätä luunsa ja siirtyä kehien sisäpuolelle urbaanimpaan ympäristöön. Mutta olen ajatellut antaa lapsilleni vielä jonkun vuoden aikaa kasvaa siten, että #superisi on ainakin kohtuullisen matkan päässä myös fyysisesti.
Oman ikäiseni naiset ovat usein kanssani aika samankaltaisessa elämäntilanteessa eli lapset tehtynä ja pitkä parisuhde takana. Monet heistä ilmeisesti etsivät yhteisen arjen jakamista ja fuusioperhe-elämää, mikä ei itseäni houkuttele oikeastaan millään muotoa. Ja toisaalta he, joilta tämä tausta puuttuu, vaikuttavat kaipaavan juuri sitä, joten siinä mielessä minä ja kaltaiseni olemme ymmärrettävästi heille vain hukkaan heitettyä aikaa.
<happamia sanoi kettu -osio>
Vähäisen kokemukseni perusteella yllättävän monet niistäkin ihanista naisista, jotka sanovat usein arvostavansa miehessä persoonallisuutta, älykkyyttä ja huumorintajua, näyttävät muuten tekevän todelliset parinvalintapäätöksensä kuitenkin usein ihan eri ominaisuuksien perusteella. Koostumus, raha, julkisuus ja valta vaikuttavat loppuviimein olevan yllättävän monien naisten valintojen tärkeimpiä kriteereitä. Eikä siinä toki sinänsä ole mitään vikaan. Monet vain näyttävät päätyvän näillä perusteilla dickpic-pommittajien kohteeksi ja epätyydyttäviin suhteisiin, joista lopputuloksena on lähinnä ”miehet on paskoja/sikoja” -tyyppistä kyynisyyttä. Tämä toteamus on tullut vastaan pelottavan usean naisen suusta. On selvää, että miehet ovat miehiä (ja monet naiset naisia), mutta suurin osa meistä ei ole kuitenkaan millään tavalla paskoja! :)
</happamia sanoi kettu -osio>
Lopputulemana todettakoon, että olen tyytyväinen ilmoitukseni aikaansaamiin kohtaamisiin ja ajatuksiin. Toivottavasti keskustelu jatkuu edelleen. En millään muotoa ole luopunut toivosta, että löydän itsekin jotain, mitä en vielä tiedä edes etsiväni, koska en alunperinkään ollut kovin toiveikas. Tunnistan siis kyynisyyttä myös itsessäni. Silti uskallan edelleen väittää olevani loistavaa seuraa kuumiin kesäpäiviin ja hämäriin öihin. Paperi T:n sanoin: ”Jos sä joskus opit arvostaa myös tappavan tylsistyttäviä miehiä, sä tiedät mist mut löytää.”
minimalismi 
2 comments