Aina toisinaan törmää väitteisiin siitä, että minimalismi on itseasiassa erittäin tavarakeskeinen ja materialistinen elämäntyyli. Itse myönnänkin olevani edelleen materialismiin taipuvainen ja minulle on kyllä tärkeää, että harvat hankintani ovat laadukkaita, esteettisiä ja mahdollisimman kestäviä. Ostokseni ovat kuitenkin pitkän harkinnan ja toisinaan jopa vuosien haaveilun tulosta, enkä harrasta juurikaan heräteostoksia, alennusmyyntejä tai shoppailua ostelun ilosta. Toisaalta monet minimalistit ovat myös askeetikkoja ja välttelevät kaikenlaista kuluttamista ylipäätään.
Onko tavaroilla keskeinen rooli minimalismissa?
Minusta väite on yhtä absurdi kuin uskonnollisille kiihkoilijoille tyypillinen väite siitä, että ateismi on uskontoihin verrattavissa oleva aate, joka pyörii tukevasti jumalan olemassaolon kieltämisen ympärillä. Näin voi varmasti teologisesta tarkastelukulmasta ollakin, mutta ateistin arjessa jumaluuksilla on yhtä vähän tilaa ja vaikutusta kuin muumimukien keräilyllä keskivertominimalistin maanantaissa.
Miksi monet minimalistit sitten puhuvat tavaroista ja niistä luopumisesta?
Useimmille minimalismiin pyrkiville luonnollisin lähtökohta on ylenmääräisestä kuluttamisesta ja tarpeettomista tavaroista luopuminen. Jotta voi keskittyä olennaiseen ja siihen mitä pitää tärkeämpänä, täytyy sille yleensä raivata ensin tilaa. Jos elämä on koostunut jatkuvien hankintojen tekemisestä ja töissä käymisestä niiden rahoittamiseksi, vaatii tästä oravanpyörästä ulos hyppääminen radikaaleja muutoksia kulutustottumuksiin ja omaisuudenhallintaan. Downshiftaaminen ja elämän yksinkertaistaminen alkaakin monesti luontevimmin muuton tai koko muunkin elämäntilanteen muutoksen yhteydessä.
Oman tavarasuhteen uudelleen muodostaminen voi tapahtua käymällä läpi koko omaisuus yksi esine kerrallaan ja pohtimalla jokaisen kohdalla sen tarpeellisuutta tai kykyä tuottaa iloa. Tai luopumalla kerralla lähes kaikesta, esim. valitsemalla elämäntyyliksi reppureissaaminen, ja tarpeellisten asioiden hankkiminen sitä mukaa kuin niitä ilman ei voi enää elää. Viimeistään kun materiaalinen ulottuvuus on käsitelty ja saatu järjestykseen, johtaa minimalismi poikkeuksetta pohtimaan yksinkertaistamisesta ja olennaiseen keskittymistä muillakin elämänalueilla.
Monille minimalisteille on syystä tai toisesta myös yhteistä samantyyppinen estetiikantaju ja usein esim. hyvin mustavalkoisen sisustustyylin viehätys. Jopa tietyt samat brändit ja tuotteet vilahtavat monesti minimalistien kuvissa ja Instagram-virrassa. Tässä on varmasti ainakin osittain kyse ihan samasta joukkoon kuulumisen tai statuksen tavoittelun konsumerismista kuin ei-minimalisteillakin, mutta toisaalta myös joidenkin merkkien yksinkertainen funktionaalinen design vain saattaa vedota samalla tavoilla ajatteleviin. Ja tietenkin kun ostaa paljon vähemmän, on mahdollista investoida vaikkapa parempilaatuisiin huonekaluihin tai t-paitoihin moninkertaisia summia. Tämä ei kuitenkaan ole missään nimessä minimalismissa olennaista.
Minimalismia syytetään välillä myös elitismiksi ja rikkaiden etuoikeudeksi. Totta onkin, että vapaus valita oma elämäntyylinsä ja arkensa koostumus on pitkälti meidän maailman hyvin toimeentulevan neljänneksen etuoikeus. Onneksi koko ajan yhä suurempi enemmistö kuuluu ääripäiden sijaan keskimäärin kohtuullisen toimeentulon piiriin. Haasteena tulevaisuudessa on tietysti tasapuolisen ja resurssiviisaan elintason mahdollistaminen 12 miljardin asukkaan maapallolle. Moni joutunee ryhtymään minimalistiksi ellei omasta tahdostaan, niin ainakin olosuhteiden pakosta. Nyt on hyvä alkaa jo vapaaehtoisesti harjoittelemaan.
Itse aloitin minimalistisen elämän työttömyyspäivärahalla eläessäni luopumalla lähes kaikesta, minkä omistin. Karsin elinkustannukseni mahdollisimman mataliksi ja huomasin olevani onnellisempi kuin koskaan aiemmin. Selvisin Älä osta mitään -vuodesta ja totuin asumaan ahtaasti yksiössä. Nyt kun tulotasoni on jälleen noussut, hankin asioita, jotka ovat tarpeellisia ja joista olen haaveillut pitkään. Tietenkin myös iloitsen näistä hyvin harkituista ja onnistuneista ostoksista siinä kuin kuka tahansa. Elämäni ei silti pyöri materian ja ostamisen ympärillä.
Minimalismi ei ole eliitin parempaa materialismia, vaan kokonaisvaltaista oman elämän designia, joka mahdollistaa keskittymisen siihen, mikä sinulle on tärkeää.
minimalismi 
Hyvää pääsiäistä Teemu ja muut täältä luonnon keskeltä erämaajärven rantamökistä! Vaikuttava kirjoitus tuli sähköpostiin, jota refleksinomaisesti luen nyt, kun sometilit ovat instaa lukuunottamatta suljettu.
Minulla on minimalismin vaikuttumena vapaus ja osin myös hienosti viittaamasi kestämättömän kulutuksen välttäminen. Lienen tästä syystä yksi, joka on kritisoinut tavarakeskeisyyttä joidenkin harjoittamassa trendikkäässä minimalismissa. Tuottaako tämä tai tuo kädessä pitämäni esine minulle iloa tai hyötyä vai kiertämänkö sen? Siinä se elämä kuluu tavaraa palvoessa vaikka tavoite onkin hyvä. Tavarasta voi olla vapaa myös hän joka sulkee vain varaston oven sen täytyttyä eikä koskaan sitä avaa. Tällöin tosin elämä hukkuu uuden tavaran hankintaan, tarvittaessa.
Aloin pohtimaan tuota samankaltaisesta muotoilusta ja tuotteista unelmointiin liittyvää ajatustasi, jonka hyvin tunnistan, täällä mökillä lukemani Jaron Lanierin kirjan kautta. Olenko sittenkään vapaa, tai edes minimalisti, ohjaillaanko vain kulutustottumuksiani jälleen uusilla algoritmeillä?
Kiitos herättelevästä kirjoituksestasi!
Kiitos kommentista ja oikein leppoisaa pääsiäistä sinne ”Waldeniin”. Muistankin meidän tästä joskus käyneen keskustelua. Sometilit alkaa minullakin olla suljettuna ja samainen Lanier luvussa. En kyllä ihan purematta niele hänen dystopiaansa. Mutta toisaalta huomaan kyllä heti algoritmien välttelyni vaikutuksen esim. blogin lukijamääriin. Tuskin meistä kukaan on koskaan täysin vapaa, mutta hyvähän näitä on välillä pohtia.
Periaatteessa samaa mieltä kanssasi. Toki hiukkasen elitismiä on siinä mukana, koska jos joutuu elämään hyvin tiukoilla eli vähillä rahoilla, niin silloin ajatukset ovat pääsääntöisesti selviämisessä ja tavallaan silloin on vaikeaa tehdä edes tämänkaltaista ajattelua rationaalisesti, vaikka se periaatteessa olisi mahdollista ja myös järkevää.
Itse olen kyllä aina ollut aika tiukka materialisti, mutta viime vuosina yhä enenemissä määrin olen mennyt suuntaan, missä laatu korvaa määrän. Pidän ajattomista ja aikaa kestävistä esineistä, joista useat tuottavat minulle iloa pelkästään olemassaolollaan. En todellakaan ole valmis täyskäännökseen ja julistamaan olevani tavarasta vapaa, mutta olen silti ajatellut alkavani miettiä tarkemmin niiden tarkoitusta ja tarvetta rationaalisemmin, kenties jollain tasolla siis uuden algoritmin myötä. Onko se minimalismia? Tuskin, mutta saa silti innoituksensa aiheesta ja mm. tästä blogikirjoituksesta. Kiitokset!