Et ole osa suurta kertomusta

Kaksi vuotta sitten päätin ryhtyä minimalistiksi. Karsin elämästäni kaiken, mikä ei ollut tarpeellista tai tuottanut enää iloa. Olen opetellut keskittymään siihen, mikä minulle on tärkeää ja olennaista. En puuduta enää itseäni turhalla ylenmääräisellä kuluttamisella, jatkuvalla aivottomalla viihteellä tai pyrkimällä jatkuvasti jonnekin. Monen asian suhteen fear of missing out on vaihtunut joy of missing outiksi. Viimeisimpänä olen luopunut henkilökohtaisesta Facebook-tilistä ja Twitterin käytöstä yli kymmenen vuoden jatkuvan puhelimen rapsuttelun jälkeen. Nyt minusta tuntuu siltä, että mitä vähemmän yritän elää, sitä paremmin voin. Ja elän.

Muutama viikko sitten sain puhua aiheesta rakastamani Fight Club -elokuvan 20-vuotisnäytöksessä. Puheeni muodostui osittain tasan vuosi sitten kirjoittamistani Maksimalistin tunnustuksista ja jatkui näin:

Miksi minimalismi on vastakulttuuria?

Aivojemme softwaren tuotekehitys päättyi ilmeisesti noin 50 000 vuotta sitten. Evoluutio ajaa meitä edelleen metsästäjä-keräilijän vaistoilla ja logiikalla: se kenen luolassa on eniten tavaraa, selviää kylmästä talvesta parhaiten. Geenien ohjaaman hamstraamisen lisäksi kaipaamme suuria kertomuksia, koska tarinankerronnan taito erottaa meidät muista kädellisistä. Kertomukset ovat ikään kuin yksinkertaistettuja ratkaisuja elämään ja sen ongelmiin. Valitettavan usein ne ovat kuitenkin vain us & them -tyyppisiä oikeassa olemisen manifesteja, joista kirjoitetaan ainoastaan voittajien historiaa. Mutta maailma on kompleksinen ja ongelmat usein systeemisiä ja mutkikkaita. Todellisuudessa tarina ei ratkaise.

Jälkimodernissa nykyajassa yksittäisistä suurista kertomuksista on pitkälti luovuttu. Ilmastoahdistus voitaneen luokitella viimeisimmäksi saman kokoluokan tarinaksi. Näitä jo pääosin sammuneita kertomuksia ovat olleet mm. monet uskonnot, nationalismi, kolonialismi, maailmansodat ja suuret lamat. Tilalle on tullut liberaali tarinoiden tavaratalo, josta jokainen voi valita haluamansa rusinat loputtomasta määrästä pullia, ja luoda itse oman tarinansa löytääkseen merkityksen ja tarkoituksen elämään. Tämä johtaa helposti konsumerismiin, jossa kulutetaan hyödykkeiden lisäksi ideologioita ja lifestyleä. Teemme työtä, jota vihaamme ja käytämme rahaa, jota emme ole vielä ansainneet ostaaksemme asioita, joita emme tarvitse, tehdäksemme vaikutuksen ihmisiin, joista emme edes pidä.

Valittua tarinaa vahvistetaan edelleen rituaaleilla ja uhraamalla. Yli 50 000 euroa maksaneen BMW:n ostaja ylistää hankintaansa lähipiirilleen, tai vähintään itselleen, koska on tehnyt niin suuria uhrauksia sen eteen. Näin tarina vahvistaa itseään. Sosiaalisessa mediassa rakennamme sitä edelleen luomalla itsemme uudelleen Facebookissa tai lavastamalla elämäämme Instagramissa. Henkilö vitun brändi. Uutta iPhonea on hiveltävä jatkuvasti. Valtasormus pitää meidät yötä päivää kaiken näkevien algoritmien otteessa. My Precious! Pikkuhiljaa asiat, jotka omistat, alkavat omistaa sinut.

Sinä ≠ omaisuutesi

Sinä et kuitenkaan ole autosi tai merkkivaatteesi. Et omaisuutesi tai kotisi sisustustyyli. Mietitkö koskaan millainen sohva kuvastaisi sinun persoonallisuuttasi? Minä mietin millainen on persoona, jota voi kuvastaa sohvalla. Kukaan ei kuollessaan mieti, että näkyykö kello. Tai että olisinpa tänään rikkaimmillani. Jokainen syntyy ja kuolee minimalistina. Onnellinen se, joka ymmärtää myös elää niin. Vasta kun on luopunut kaikesta, on vapaa tekemään mitä vaan.

I found freedom.
Losing all hope was freedom.

”Elämän tarkoitus on olla ihan sika onnellinen.” Miten sitten voi elää onnellisena? Usein kuulee sanottavan, että ihmiset ovat nykyään masentuneita juuri siksi, koska elämästä puuttuu tarkoitus ilman suurten kertomusten antamaa merkitystä – kun tarina ei enää ole uskottava tai ikioman luominen ei onnistu. Minä väitän, että emme ole masentuneita, koska meiltä puuttuu päämäärä ja kertomus, vaan koska etsimme sitä turhaan!

This is your life and it’s ending one minute at a time. Kokeilepa viettää minuutin hiljainen hetki suurten kertomusten muistoa kunnioittaen. Laita halutessasi silmät kiinni tai pidä ne auki. Voit keskittyä hengitykseen tai antaa vain ajatusten tulla ja mennä. Voit myös laskea, kuinka monta kertaa tekee mieli tarttua puhelimeen.

Maailmankaikkeudella ei ehkä olekaan tarkoitusta tai suurta kosmista yhtenäisteoriaa. Olemme vain ohimenevää värähtelyä, joka tulee ja menee ilman sen erityisempää tarkoitusta. Emme ole kauniita ja ainutlaatuisia lumihiutaleita. Kinoksessa kaikki näyttävät kuitenkin samalta. Toiset vain joku ohimenevä elämän ajokoira on saattanut värjätä aurinkoisemmiksi. Minimalismi on tarpeettoman tavaran lisäksi tarpeettomasta tarinasta luopumista. Olemassaolon ydin onkin merkityksettömyydessä, sen tunnistamisessa, tunnustamisessa, hyväksymisessä ja lopulta rakastamisessa. Et ole osa suurta kertomusta. Ei ole mitään suurta kertomusta.