Mitä sinä pelkäät? Mikä on se asia tai päätös, jonka tiedät, että sinun tulisi tehdä tänään tai mieluiten jo eilen, mutta minkä tekemistä edelleen välttelet ja siirrät tuonnemmaksi? Mitä asioita pakenet yltiöpäiseen kuluttamiseen? Tai ympärivuorokautiseen työntekoon, ylensyömiseen, väkivaltaan, rahan perässä juoksemiseen tai itsesi rääkkäämiseen? Mitä päätöksiä jätät tietoisesti tai tiedostamattasi tekemättä, kun huuhtelet aivosi ajatuksineen kaatokänniin tai Netflix-maratonilla koomaan? Minkä pelon olet jättänyt kohtaamatta, kun purat ahdistustasi raivoamalla liikenteessä, räyhäämällä lapsille tai trollaamalla sosiaalisessa mediassa?
Me ihmiset useimmiten tiedämme melko tarkkaan mitä meidän tulisi tehdä toisin, jotta elämänlaatumme oikeasti paranisi ja saisimme aikaan niitä asioita, joita todellisuudessa haluamme tehdä. Ongelma ei ole siinä, ettei meillä ole aavistustakaan, mitä pitäisi tehdä. Vaan siinä, että emme vain tee niin. Suurimmalla osalla meistä on myös kokemusta siitä, että kun saamme viimein puristettua kaiken tahdonvoimamme tai väsymme keksimään sijaistoimintoja, ja päätämme lopulta tehdä sen, mitä täytyy tehdä, se ei olekaan niin vaikeaa! Siihen ei menekään loputtomasti aikaa eikä se vaadikaan sen enempää energiaa kuin meillä on käytettävissä. Ja vaikka sen tekeminen olisi kuinka haastavaa ja raskasta, lopputulos on aina sen arvoinen.
Jos odotamme etukäteen täydellistä varmuutta tai valmistaudumme loputtomasti pienentääksemme riskejä, emme saa koskaan aikaiseksi mitään. ”Se, että jokin päätös tai valinta pelottaa, kertoo siitä, että olemme tekemässä juuri oikeita asioita”, sanoi Zen Habits -bloggaaja Leo Babauta tuoreessa haastattelussaan. Koska ihmisellä on taipumus pyrkiä nopeaan tarpeentyydytykseen ja mahdollisimman helppoon onnellisuuteen, me useimmiten pakenemme tuota pelkoa tai epämukavuutta Facebookiin, Netflixiin, shoppailuun, bileisiin tai kiireellisiin mukatärkeisiin tehtäviin. Tai annamme pelolle vallan ja alamme kertoa itsellemme kauhutarinaa, kuinka epämukavan päätöksen tekeminen saa varmasti koko elämämme luisumaan hallitsemattomaan alamäkeen. Murehdimme etukäteen kaikkia mahdollisia seurauksia, joita haastava päätöksenteko täydellisesti epäonnistuessaan voisi tuoda tullessaan.
Todellisuudessa meidän tulee vain kohdata pelko silmästä silmään. Istua alas ja hengittää syvään. Tarkkailla pelon aiheuttamia tuntemuksia. Puristaako rinnasta, hikoileeko kädet, nouseeko iho kananlihalle, täriseekö polvet? Anna näiden asioiden vain tapahtua äläkä vedä niistä mitään johtopäätöksiä, koska tällöin vain ruokkisit pelkoa entistä enemmän. Mitä sitten, vaikka kätesti hikoilevat? Ei siihen kuole. Se että sydämesi hakkaa kahta kovempaa, kertoo vain siitä, että olet astumassa uteliaisuusalueelle ja unelmiesi toteutumiseen johtava polku alkaa seuraavalla askeleella. Tämä pelko on ystäväsi. Voit oppia odottamaan sitä innolla panikoinnin sijaan. Aloita pienin askelin ja tee vähän pienempiä päätöksiä ensin. Tule tutuksi pelkosi kanssa ja opi sietämään vaikeiden valintojen aiheuttamaa jännitystä. Ja vaikka jokin päätös osoittautuisi vääräksi, sittenpä ainakin tiedät ja voit oppia kokemuksesta. Ei siitä maailmanloppua tule. Ensi kerralla osaat tehdä entistäkin parempia valintoja.
Ja sitten vain teet sen mitä pitää.
Soitat vaikean puhelun. Maksat maratonin osallistumismaksun. Viet viimeisen tupakka-askin roskikseen. Jätät karkkipussin kaupan hyllylle. Pyydät kiinnostavaa ihmistä kahville. Leikkaat luottokorttisi palasiksi. Haet unelmiesi työpaikkaa. Kerrot kumppanillesi, että haluat erota. Vaihdat eteisen palaneen lampun. Alat meditoimaan joka aamu kaksi minuuttia. Teet ostotarjouksen asunnosta. Pyydät tai annat anteeksi. Luovut Muumimuki-kokoelmastasi. Istut kirjoittamaan runoja. Järjestät sukkalaatikkosi ja heität rikkinäiset ja parittomat sukat roskiin. Laitat auton myyntiin. Vedät lenkkarit jalkaan ja astut ovesta ulos. Tiskaat paistinpannun heti ruoanlaiton jälkeen. Poistat Facebookin puhelimesta. Irtisanot vuokrasopimuksen. Tilaat pizzan sijaan salaatin. Kerrot puolisollesi, että haluat lapsen. Varaat ensimmäiset lennot maailmanympärimatkalle. Kosit elämäsi ihmistä. Pyydät ansaitsemasi palkankorotuksen. Kaadat viinat viemäriin. Myyt television. Alat säästää säännöllisesti. Palautat myöhässä olevat lainat kirjastoon. Hankit koiran. Irtisanoudut töistä. Lopetat lihansyönnin. Teet tarkan budjetin. Eroat kirkosta. Aloitat lihansyönnin. Kelaat videokasetin alkuun.
Just. Tee se nyt.
Ihan hyviä esimerkkejä….JOS on terve ja oikeasti pystyy esim. liikkumaan itsenäisesti. JOS kivut eivät lääkkeistä huolimatta hallitse elämää….
Sairas, jatkuvista kovista kivuista kärsivä ja 7 / 24 muitten avusta riippuvainen ei oikeasti paljoakaan pysty tekemään, vaikka kuinka haluaisi ja päättäisi … 😢😢😨