Uusi omena

Alkuviikosta oltiin Cupertinossa jälleen perinteisesti ihanien asioiden äärellä, kun ikirakkauteni Apple julkaisi uuden kymmenenvuotis-iPhonen ja uusia versioita muistakin vekottimista. Julkaisutilaisuus järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa vihdoin valmistuneen Apple Parkin tuhatpaikkaisessa Steve Jobs Theaterissa. Olen tavannut seurata kaikki Applen keynote-puheet ja erikoistapahtumat jo lähes viidentoista vuoden ajan enkä ajatellut tehdä poikkeusta tälläkään kertaa, vaikka tiesinkin jo etukäteen, etten tule hankkimaan yhtäkään julkaistuista tuotteista.

Miksi jätän ensimmäistä kertaa elämässäni uuden iPhonen ostamatta, vaikka tähän mennessä olen vaihtanut joka vuosi uuteen malliin heti, kun se on ollut mahdollista? Tässä onkin kirjaimellisesti niin sanottu tuhannen taalan kysymys. Useimmiten olen hankkinut puhelimeni osamaksulla, joita en enää nykyään harrasta, eikä minulla tässä elämäntilanteessa ole laittaa satoja euroja välirahaa uuteen puhelimeen. Enkä kyllä usko koskaan sijoittavani tuhatta euroa puhelimeen, vaikka se keittäisi kahvit ja kävisi puolestani… töissä. Hankintaa harkitsevan kannattanee muuten laskea, kuinka paljon siellä töissä on käytävä, ennenkö uusi perheenjäsen on maksettu.

Varsinainen syy ostamattomuuteeni ei ole kuitenkaan raha eikä edes sen puute, vaan yksinkertaisesti uuden laitteen hankinnan tarpeettomuus. En väitä, että tähänkään asti olisin tarvinnut joka vuosi uutta puhelinta, mutta nyttemmin ensimmäistä kertaa altistan hankintani aidosti tarveharkinnalle. Nykyisestä iPhone 7:stäni tulee ensimmäinen puhelimeni, jonka aion käyttää loppuun saakka. Tai ainakin niin pitkään, kun se toimii ja tekee sen minkä lupaa. En kiistä etteikö uuden puhelimen hankinnasta olisi suunnattomasti iloa ja jopa jonkin verran hyötyä, mutta valitettavasti suurin osa siitä menee viikossa ohi. Tämän voin nyt kymmenen vuoden kokemuksella todeta.

Jokainen uusi malli on tuonut joitakin hyviä ominaisuuksia ja uudistuksia tullessaan, mutta koskaan en ole kokenut samanlaista iloa kuin käyttäessäni ensimmäistä iPhone 3G:tä. Se todellakin mullisti myös minun maailmani ja tuntui toimivan saumattomassa yhteistyössä sekä ensimmäisen MacBookkini että aivojeni kanssa. Vastaavaa vallankumousta ei ole iPad, Apple Watch eikä mikään muukaan omenatuote vielä saanut aikaiseksi. Lähes kaikkia olen kyllä kokeillut.

Uuden iPhonen sijaan tein kuitenkin tällä viikolla yhden omenaoston. Olen jo puoli vuotta odottanut, että saan viimeisetkin nykyään minulle tarpeettomat viihdelaitteet myytyä ja nyt kun se viimein tapahtui, tilasin kauan kaipaamani näppäimistökannen iPadini kaveriksi. Pitkään ensin harkitsin koko härpäkkeen tarpeellisuutta, mutta nykyään kun kirjoitan enemmän, olen oikeasti kaivannut sitä monesti. Tämäkin blogiteksti on naputeltu uudella näppäimistöllä leppoisassa kahvilatunnelmassa. Ja pakko todeta, että tämän avulla tabletista on todellakin ensimmäistä kertaa aidosti läppärin korvaajaksi.

Kuten eräs ystäväni uuden puhelimen hankinnasta totesi: ”Sehän on statuskysymys.” Nimenomaan sitähän se monelle on. Koen kuitenkin, että oma statukseni ei ole enää uusien vekottimien tai tarpeettomien hankintojen varassa. Ja ensimmäistä kertaa elämässäni olen täysin onnellinen päiväysvanhan iPhonen omistaja.