Miten minusta tuli minimalisti?

Törmäsin ensimmäisen kerran minimalismiin vuosia sitten Leo Babautan Zen Habits -blogin kautta. Ruuhkavuosien keskellä elävä pikkulapsiperheen isä oli helppoa riistaa kaaoksen hallinnan ja tavaran vähentämisen evankeliumille. Omat jo silloin suhteellisen vähäiset omistukset oli helppo käydä läpi ja todeta mikä niistä on tarpeen ja mikä ei. Muun perheen omaisuuden annoin kuitenkin olla rauhassa enkä hirveästi edes yrittänyt julistaa minimalismin ilosanomaa leluvuorten, vaippakasojen ja tuttipullojen ympäröimille perheenjäsenille. Ajatus jäi kuitenkin itämään ja olen sieltä saakka tasaisin väliajoin haaveillut yksinkertaisemmasta elämäntavasta.

Muutaman vuoden takaisen avioeron ja erinäisten vaiheiden kautta löysin itseni reilu kuukausi sitten tilanteesta, jossa huomasin täydelliset edellytykset minimalismin syleilylle. Jouduin muuttamaan pienempään asuntoon, joka on suunnilleen saman kokoinen kuin edellisen kotini olohuone. Ei minulla hirveästi tavaraa ollut sielläkään, mutta kuitenkin sen verran enemmän, että päätin luopua kaikesta turhasta. Olin myös elänyt yli varojeni ja halusin tehdä siitä lopun samalla kertaa. Leikkasin luottokorttini kappaleiksi ja sain tosi-tv -tyyppisen järjestelylainan avulla niputettua kuukausikuluni siedettäviksi. Muutamassa vuodessa olen viimein täysin velaton.

Koska vanhat huonekaluni eivät olisi mahtuneet nykyiseen asuntoon, päätin luopua niistä kaikista. Sain suurimman osan myytyä facebook-kirpputoreilla ja loput lahjoitin tai heitin pois. Hankin edulliset ja sopivan kokoiset niiden tilalle ja rahaa jäi vielä ylikin. Luovuin myös televisiosta, pelikonsolista, vinyylilevysoittimesta ym. turhista viihdelaitteista, joiden hankkiminen oli jossain vaiheessa tuntunut pakottavan tarpeelliselta. Todellisuudessa suurta osaa en edes käyttänyt ja TV oli Netflixin ja muiden suoratoistopalveluiden myötä muuttunut lähes orjuuttavaksi huumeeksi, joka vei suurimman osan vapaa-ajastani. Totesin, että on aika tehdä jotakin ihan muuta.

Nyt minulla on enemmän aikaa ja energiaa nähdä ihmisiä, leikkiä lasten kanssa, käydä lenkillä, lukea ja kirjoittaa, juhlia ja olla hiljaa. Nukun paremmin ja herään aamuisin virkeämpänä, vaikka olenkin vielä melko uupunut massiivisista elämänmuutoksista. Jaksan kuitenkin innostua nyt minulle oikeasti tärkeistä asioista uudelleen ja eri tavalla. En koe päässeeni perille, mutta nautin suunnasta, jonka olen valinnut. Ja matkasta sitä kohti.