Ensiaskel minimalismiin

Ahdistaako ajatus kokonaisvaltaisesta elämäntaparemontista? Kaipaatko kuitenkin elämääsi järjestystä ja yksinkertaisuutta? Kukapa ei. Suhtaudutko elämään pedantin järjestelmällisesti, ympäripyöreän boheemisti vai jotenkin siltä väliltä? Jokaisessa tapauksessa yksinkertaistaminen ja turhasta luopuminen auttaa keskittymään siihen, mikä itselle on elämässä tärkeintä.

Minimalismissa ei ole ensisijaisesti kyse tavaroista tai niiden määrästä. Ei siivouksesta, järjestelystä tai konmarittamisesta. Minimalismi merkitsee ainakin minulle olennaiseen keskittymistä ja turhan raivaamista tärkeän tieltä. Pyrin soveltamaan sitä pikkuhiljaa tavaroiden lisäksi työhön, harrastuksiin, ravintoon, ajankäyttöön ja ihmissuhteisiin. Usein on kuitenkin helpointa aloittaa käymällä turhien esineiden kimppuun, koska niitä meiltä kaikilta löytyy. Ja konkreettinen rojujen vähentäminen tuo välittömästi mielihyvää sekä tilaa hengittää.

Koko omaisuus tulee yleensä käytyä läpi vain silloin, kun muuttaa, joten jos on asunut jo pitkään samassa kodissa, on tavarakertymä helposti karannut eksponentiaaliseen kasvuun. Itse olen muuttanut elämässäni keskimäärin noin kahden vuoden välein, joten aivan mahdottomia röykkiöitä ei ole päässyt koskaan kertymään. Silti joka kerta yllättää, miten paljon kaikkea turhaa on tullut säästettyä pahan päivän varalle.

Nopein tapa tavarataivaan raivaamiseksi onkin kaiken pakkaaminen muuttolaatikoihin. Tämän voi tehdä myös, vaikka ei olisikaan muuttamassa. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, moni on syleillyt minimalismia järjestämällä pakkausbileet ja tunkemalla elämänsä laatikkoon. Niistä sitten kaivetaan esiin vain oikeasti tarpeellinen sitä mukaa, kun se on akuuttia. Muutamassa viikossa huomaa, että suurin osa tavarasta on edelleen laatikoissa ja siis täysin tarpeetonta arkielämän kannalta. Tällaiseen äärimmäisyyteen voi siirtyä myös huone kerrallaan.

Maltillisempi lähestymistapa on käydä erinäisten kasojen, tasojen, kaappien tai hyllyjen kimppuun yksi kerrallaan. Näin syntyvä kaaos on huomattavasti hallittavampi, mutta edistyminen myös paljon hitaampaa. Omaa minimalismiaan tulee tietenkin lähestyä juuri itselle ominaisella tavalla ja ainahan voi tarvittaessa vaihtaa isommalle vaihteelle. Suuret muutokset vaativat joskus äärimmäisiä tekoja, joskus asteittainen elämänmuutos on kestävämpi ja helpompi toteuttaa.

Pelkkä vanhojen tavaroiden poistaminen elämästä ei tietysti auta, jos on kulutustottumuksiltaan hysteerinen ja uutta tulee ostettua jatkuvasti tilalle. Itselle onkin ollut tärkeää puuttua ensisijaisesti omaan kulutuskäyttäytymiseen. Tästä lisää seuraavassa kirjoituksessa.

 

5 comments

  1. Kiitos tästä virkkeestä:”Koko omaisuus tulee yleensä käytyä läpi vain silloin, kun muuttaa, joten jos on asunut jo pitkään samassa kodissa, on tavarakertymä helposti karannut eksponentiaaliseen kasvuun.” Näin on tosiaan päässyt käymään 😂😂😂.

    1. Haha no niin. Ei muuta kuin 50 pahvilaatikkoa tilaukseen ja pakkausbileet käyntiin. 😅

Jätä kommentti

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s