Älä osta mitään?

Minimalismiin pyrkiminen on usein helpointa aloittaa vanhoja turhia tavaroita karsimalla. Tämä ei kuitenkaan auta, jos yhden poisheittäessään hankkii tilalle kaksi uutta. Ostamisessahan ei sinänsä ole mitään väärää ja joitakin asioita on pakkokin hankkia säännöllisesti. Minimalistina pyrin kuitenkin itse hallitsemaan ostoksiani enkä halua enää antautua kulutushysterian valtaan.

Olen esimerkiksi ottanut käyttöön aloitteleville minimalisteille tyypillisen 30 päivän ostoslistan. Jos haluan ostaa jotakin, laitan sen puhelimen muistiossa olevalle listalle ja perään parasta jälkeen -päivämäärän. Jos vielä kuukauden päästä koen oikeasti tarvitsevani kyseistä asiaa, annan itselleni luvan ostaa sen hyvällä omallatunnolla. Näin opin pikkuhiljaa erottamaan todelliset tarpeet ohimenevistä mielihaluista. Tällä hetkellä omalla ostoslistallani on mm. wokkipannu ja lasten sinne vaatima leivänpaahdin. Aiemmin olisin marssinut välittömästi kauppaan ja ostanut molemmat. Nytkin olen jo katsellut erilaisia vaihtoehtoja ja tiedän millaiset hankin, jos ne vielä kesäkuussa vaikuttavat välttämättömiltä ostoksilta.

Toinen hyvä tapa tavaramäärän hallintaan on luopua jostakin aina, kun jotakin on pakko hankkia. Minulla oli aiemmin taipumusta säilyttää vanhoja sukkia ja alushousuja pahan päivän varalle, vaikka niistä tulvi läpi valoa. Joskus pyykkipäivän aamuna, kun mitään muuta ei ollut sukkalaatikossa jäljellä, oli pakko turvautua rikkinäisiin tai parittomiin yksilöihin. Lopulta päätin ostaa nipullisen uusia ja heitin julmasti kaikki yksinäiset ja elämänkolhimat menemään. Jos turhaa tavaraa on kaapeissa vielä paljon, voi siirtyä järeämpiin aseisiin ja päättää poisto–hankinta -suhteeksi 2:1 tai jopa 3:1. Eli aina kun hankit esim. uuden vaatteen, heität kaksi tai kolme kierrätykseen.

Olennaista on pitää mielessä, ettei tyhjän tilan raivaaminen ja tavarasta eroon pääseminen ole kuitenkaan itsetarkoitus. Tärkeämpää on, että tilalle saa enemmän aikaa ja energiaa, joka vapautuu ylimääräisen omaisuuden järjestelyltä, siivoukselta, ahtaudelta, mielihyväshoppailulta ja turhien ostosten aiheuttamalta huonolta omaltatunnolta. Tämän kaiken vapautuneen kapasiteetin voi sitten suunnata siihen, mikä elämässä on oikeasti tärkeää. Omiin unelmiin ja tavoitteisiin pääsemiseen, ihmissuhteisiin ja rakkauteen, luovuuteen ja hyvinvointiin. Siitä minimalismissa on ennen kaikkea kysymys.

Ensiaskel minimalismiin

Ahdistaako ajatus kokonaisvaltaisesta elämäntaparemontista? Kaipaatko kuitenkin elämääsi järjestystä ja yksinkertaisuutta? Kukapa ei. Suhtaudutko elämään pedantin järjestelmällisesti, ympäripyöreän boheemisti vai jotenkin siltä väliltä? Jokaisessa tapauksessa yksinkertaistaminen ja turhasta luopuminen auttaa keskittymään siihen, mikä itselle on elämässä tärkeintä.

Minimalismissa ei ole ensisijaisesti kyse tavaroista tai niiden määrästä. Ei siivouksesta, järjestelystä tai konmarittamisesta. Minimalismi merkitsee ainakin minulle olennaiseen keskittymistä ja turhan raivaamista tärkeän tieltä. Pyrin soveltamaan sitä pikkuhiljaa tavaroiden lisäksi työhön, harrastuksiin, ravintoon, ajankäyttöön ja ihmissuhteisiin. Usein on kuitenkin helpointa aloittaa käymällä turhien esineiden kimppuun, koska niitä meiltä kaikilta löytyy. Ja konkreettinen rojujen vähentäminen tuo välittömästi mielihyvää sekä tilaa hengittää.

Koko omaisuus tulee yleensä käytyä läpi vain silloin, kun muuttaa, joten jos on asunut jo pitkään samassa kodissa, on tavarakertymä helposti karannut eksponentiaaliseen kasvuun. Itse olen muuttanut elämässäni keskimäärin noin kahden vuoden välein, joten aivan mahdottomia röykkiöitä ei ole päässyt koskaan kertymään. Silti joka kerta yllättää, miten paljon kaikkea turhaa on tullut säästettyä pahan päivän varalle.

Nopein tapa tavarataivaan raivaamiseksi onkin kaiken pakkaaminen muuttolaatikoihin. Tämän voi tehdä myös, vaikka ei olisikaan muuttamassa. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, moni on syleillyt minimalismia järjestämällä pakkausbileet ja tunkemalla elämänsä laatikkoon. Niistä sitten kaivetaan esiin vain oikeasti tarpeellinen sitä mukaa, kun se on akuuttia. Muutamassa viikossa huomaa, että suurin osa tavarasta on edelleen laatikoissa ja siis täysin tarpeetonta arkielämän kannalta. Tällaiseen äärimmäisyyteen voi siirtyä myös huone kerrallaan.

Maltillisempi lähestymistapa on käydä erinäisten kasojen, tasojen, kaappien tai hyllyjen kimppuun yksi kerrallaan. Näin syntyvä kaaos on huomattavasti hallittavampi, mutta edistyminen myös paljon hitaampaa. Omaa minimalismiaan tulee tietenkin lähestyä juuri itselle ominaisella tavalla ja ainahan voi tarvittaessa vaihtaa isommalle vaihteelle. Suuret muutokset vaativat joskus äärimmäisiä tekoja, joskus asteittainen elämänmuutos on kestävämpi ja helpompi toteuttaa.

Pelkkä vanhojen tavaroiden poistaminen elämästä ei tietysti auta, jos on kulutustottumuksiltaan hysteerinen ja uutta tulee ostettua jatkuvasti tilalle. Itselle onkin ollut tärkeää puuttua ensisijaisesti omaan kulutuskäyttäytymiseen. Tästä lisää seuraavassa kirjoituksessa.

 

Miten minusta tuli minimalisti?

Törmäsin ensimmäisen kerran minimalismiin vuosia sitten Leo Babautan Zen Habits -blogin kautta. Ruuhkavuosien keskellä elävä pikkulapsiperheen isä oli helppoa riistaa kaaoksen hallinnan ja tavaran vähentämisen evankeliumille. Omat jo silloin suhteellisen vähäiset omistukset oli helppo käydä läpi ja todeta mikä niistä on tarpeen ja mikä ei. Muun perheen omaisuuden annoin kuitenkin olla rauhassa enkä hirveästi edes yrittänyt julistaa minimalismin ilosanomaa leluvuorten, vaippakasojen ja tuttipullojen ympäröimille perheenjäsenille. Ajatus jäi kuitenkin itämään ja olen sieltä saakka tasaisin väliajoin haaveillut yksinkertaisemmasta elämäntavasta.

Muutaman vuoden takaisen avioeron ja erinäisten vaiheiden kautta löysin itseni reilu kuukausi sitten tilanteesta, jossa huomasin täydelliset edellytykset minimalismin syleilylle. Jouduin muuttamaan pienempään asuntoon, joka on suunnilleen saman kokoinen kuin edellisen kotini olohuone. Ei minulla hirveästi tavaraa ollut sielläkään, mutta kuitenkin sen verran enemmän, että päätin luopua kaikesta turhasta. Olin myös elänyt yli varojeni ja halusin tehdä siitä lopun samalla kertaa. Leikkasin luottokorttini kappaleiksi ja sain tosi-tv -tyyppisen järjestelylainan avulla niputettua kuukausikuluni siedettäviksi. Muutamassa vuodessa olen viimein täysin velaton.

Koska vanhat huonekaluni eivät olisi mahtuneet nykyiseen asuntoon, päätin luopua niistä kaikista. Sain suurimman osan myytyä facebook-kirpputoreilla ja loput lahjoitin tai heitin pois. Hankin edulliset ja sopivan kokoiset niiden tilalle ja rahaa jäi vielä ylikin. Luovuin myös televisiosta, pelikonsolista, vinyylilevysoittimesta ym. turhista viihdelaitteista, joiden hankkiminen oli jossain vaiheessa tuntunut pakottavan tarpeelliselta. Todellisuudessa suurta osaa en edes käyttänyt ja TV oli Netflixin ja muiden suoratoistopalveluiden myötä muuttunut lähes orjuuttavaksi huumeeksi, joka vei suurimman osan vapaa-ajastani. Totesin, että on aika tehdä jotakin ihan muuta.

Nyt minulla on enemmän aikaa ja energiaa nähdä ihmisiä, leikkiä lasten kanssa, käydä lenkillä, lukea ja kirjoittaa, juhlia ja olla hiljaa. Nukun paremmin ja herään aamuisin virkeämpänä, vaikka olenkin vielä melko uupunut massiivisista elämänmuutoksista. Jaksan kuitenkin innostua nyt minulle oikeasti tärkeistä asioista uudelleen ja eri tavalla. En koe päässeeni perille, mutta nautin suunnasta, jonka olen valinnut. Ja matkasta sitä kohti.