Selailin tänään pitkästä aikaa vanhoja valokuviani Facebookista ja törmäsin lähes tasan kymmenen vuotta sitten ottamaani selfieen, muistaakseni ensimmäiseeni ikinä. Se on otettu muutaman päivän ikäisellä iPhone 3G:llä, jossa oli 2 megapikselin takakamera ilman automaattitarkennusta tai kuvanvakaajaa. Aikana, jolloin sanaa selfie ei vielä käyttänyt juuri kukaan. Koska minulla sattui olemaan musta huppari päällä tänäänkin, päätin koittaa toteuttaa kuvasta uuden painoksen. Pipo on pykälää kireämpi, silmälasit ovat vaihtuneet muutamaan kertaan ja kuulokkeista on kuihtunut kaapelit. Eikä aurinko ole enää niin kirkas. Valitettavasti se mokoma ehti pilveen sillä välin, kun etsin punalehtistä pensasta, mutta aika lähelle alkuperäistä pääsin. Saan olla todella onnellinen, jos aika on minulle yhtä armollinen vielä seuraavatkin kymmenen vuotta.
Tämän päivän kuva on otettu kymmenennellä iPhonellani. Olen siis vaihtanut puhelinta uuteen vuoden välein. Suurin osa niistä tuli hankittua 20-30 euron kuukausimaksulla ja edellisen myin aina uuden alta pois 300-400 eurolla, mikä riitti edellisen puhelimen jäljellä olevien erien kuittaamiseen. Pikaisesti laskettuna olen käyttänyt kymmenessä vuodessa puhelimiin noin 3000 euroa. Ei mielestäni aivan kohtuuton hinta siitä, että on ollut aina markkinoiden parasta teknologiaa käytettävissä. Toisaalta joka toisen mallin olisi aivan hyvin voinut jättää väliinkin. Mutta kaksi vuotta vanhan puhelimen jälleenmyyntiarvo taas olisi laskenut jo sen verran, ettei lopputulos olisi varmasti poikennut rahallisesti juurikaan nykyisestä.
Vuosi sitten luovuin viimeisestä omasta iPhonesta. Puolisen vuotta kestin työsuhde-Honorin kanssa taistelua, mutta sitten sain onneksi kokea jälleen armon. Nykyinen työpuhelimeni on iPhone SE, joka toimii vielä melko hyvin, ollakseen neljä vuotta vanhaa teknologiaa. Applen omat sovellukset pyörivät ihan mutkattomasti, mutta Facebook ja muut mastodontit välillä jo vähän hidastelevat. Tällä mennään tietysti niin pitkään, kun siinä henki pihisee. En usko, että enää itse hankin koskaan puhelinta, mutta jos niin joskus käy, toivon että tällaisia pienikokoisia versioita on vielä tarjolla. En todellakaan halua kaksin käsin käytettävää lautasta, vaan yhden käden peukalolla hallitavan ja taskuun hyvin mahtuvan mallin. Ainut puhelin, jonka olen koskaan pudottanut niin pahasti, että näyttö on hajonnut, oli liian suuri iPhone 6+. Sen jälkeen palasinkin takaisin pienempiin malleihin.
Unelmapuhelimeni olisi ulkomitoiltaan täsmälleen nykyisen kokoinen, mutta näyttö voisi tietysti täyttää koko etupuolen ja akku varsinkin saisi olla suurempi. Minusta on käsittämätöntä, että vaikka puhelimien tekniikka kehittyy edelleen aivan uskomatonta vauhtia, niiden akunkestossa joutuu edelleen tyytymään vajaaseen päivään. Enkä kyllä ikinä olisi itse valmis maksamaan puoltatoista tuhatta euroa laitteesta, jonka kamera törröttää pykälän verran rungon ulkopuolella ja jonka näytön yläreunassa on ruma musta lovi. Olen melko varma, etteivät uusimmat iPhone-mallit olisi ikinä päässeet Steve Jobsin tiukan minimalistisesta seulasta läpi. Toivottavasti puhelimien kehitys vielä joskus tulevaisuudessa keskittyy enemmän käytettävyyden kannalta olennaisiin seikkoihin pelkän kilpavarustelun ja ulkomittojen kasvattamisen sijaan.
minimalismi 
Oma puhelimenikin alkaa elellä viimeisiä hetkiään. Nyt pohdin minkä mallin valitsisin seuraavaksi. Itsekin suosin pienempiä taskuun sopivia malleja, joissa on laadukas kamera. Seuraavaan puhelimeen harkitsen myös vakavasti panssarilasin asennusta, sillä vanha mallini on tippunut niin moneen kertaan.