Joulukalenterista uudenvuodenlupaus – kuukauden ilmainen palautusoikeus

Marraskuusta ja minimalismipelistä on selvitty! Miten meni noin niinku omasta mielestä? Itse sain turhat rojut karsittua, jäljelle jääneet tavarat laskettua ja muutaman hyvän minimalismiin liittyvän kirjankin luettua, joten pidän kuukautta aivan onnistuneena. Parasta marraskuussa on tietenkin se, että nyt se on ohi! Joko on joulukalenterin kaikki suklaat syöty vai selviätkö joulun odotuksesta luukkuja avaamatta? Itse ajattelin kokeilla tällä kertaa vähän erilaista joulukalenteria.

Kun vuosi vaihtuu, on minulla ainakin usein tapana ajatella, että jälleen kääntyy uusi sivu elämässä ja voi aloittaa monet asiat puhtaalta pöydältä. En ole joka vuosi tehnyt varsinaisia uudenvuodenlupauksia, mutta kyllähän sitä monesti on tullut haaveiltua terveellisemmistä elämäntavoista tai hyvien asioiden lisäämisestä elämään. Vuosi sitten päätin, että pyrin lukemaan tänä vuonna 50 kirjaa ja sainkin tavoitteen jo pari viikkoa sitten täyteen. Ehdottomasti todella hyvä päätös. Tulevana vuonna haluaisin nukkua paremmin kuin koskaan ja asetankin tavoitteeksi kahdeksan tunnin unet joka yö. Olisi myös upeaa päästä lopullisesti irti torkuttamisesta ja oppia nousemaan säännöllisesti aikaisemmin, kuin viimeiseen mahdolliseen herätykseen.

Tulosta ei kuulemma voi johtaa, mutta tekemistä voi. ”Valmentaja pystyy vaikuttamaan kaikkeen muuhun paitsi ottelun lopputulokseen, sillä lopputulos on seurausta siitä mitä kaukalossa tapahtuu.” Joten koska pelkkä päätös paremmista yöunista ei vielä johda niihin, täytyy keskittyä tekemisen johtamiseen. Tiedän ainakin muutamia asioita, joilla voin vaikuttaa nukkumiseeni. Minulle suurin haaste on varmasti puhelimen välttäminen ennen nukkumaanmenoa, mutta otan jälleen kerran itseäni niskasta kiinni. Tätä on tullut kokeiltua joskus ennenkin aivan hyvin tuloksin. Puhelin lataukseen eri huoneeseen jo tuntia ennen nukkumaanmenoa, tai yksiöni tapauksessa eteiseen. Viimeisen tunnin pyrin käyttämään esim. venyttelemällä ja lukemalla kirjoja. Vähennän myös valoja ja poltan kynttilöitä.

Olen pikkuhiljaa syksyn mittaan myös vähentänyt iltakahvin juomista ja korvannut sen lähes kokonaan vihreällä teellä, jonka pitäisi rauhoittaa kehoa yötä varten. Nyt päätänkin, etten enää kuuden jälkeen illalla juo kahvia. Muutenkin pyrin vähentämään kahvin määrää ja korvaamaan sen laadulla. Luovun kokonaan kahvinkeittimestä ja vien Moccamasterini töihin, kun muutamme ensi viikolla uudelle toimistolle. Kotona alan suodattamaan kahvini vesipannun ja Chemexin avulla. Tilasin myös käsikäyttöisen kahvimyllyn, jolloin saan itse jauhaa kahvini pavuista. Koska tiedän olevani hieman laiska, uskon että tällä on välitön vaikutus myös juomani kahvin määrään.

Useimmiten sanotaan, että uuden tavan oppimiseen menee noin 28 vuorokautta. Myös tavaroiden vähentäminen on taito, jota voi opetella pikkuhiljaa, ja moni varmasti huomasi tämän myös minimalismipeliä pelatessaan. Ja kuten polkupyörällä ajo, kun sen kerran oppii, ei se helposti unohdu. Päätinkin aloittaa uusien nukkumisrutiinien opettelun jo joulukuussa. Näin saan harjoitella uudenvuodenlupausta etukäteen ja siinä on vielä 31 päivän ilmainen palautusoikeus! Vaikka valvoisin koko jouluyön ja vuodenvaihteen, jää minulle kuitenkin vielä vaadittavat 28 yötä aikaa nukkua kunnolla. Ja mikäli pidemmät unet eivät parannakaan elämänlaatua, voin ensi vuonna unohtaa koko jutun ja päättääkin sen sijaan vaikka vähentää nukkumisen puoleen. Jos taas paremmat unet palkitsevat ja opin menemään myös ajoissa nukkumaan, voin helposti tehdä niistä näyttävän julkisen uudenvuodenlupauksen.

Millaisia tapoja sinä olet kaivannut elämääsi? Oletko tavannut tehdä uudenvuodenlupauksia niihin liittyen? Nyt ne kannattaa ottaa välittömästi käyttöön, lupaan sinullekin kuukauden ilmaisen palautusoikeuden.

Olemme sitä, mitä toistuvasti teemme.
Erinomaisuus ei siis ole teko, vaan tapa.
–Aristoteles

4 comments

  1. Vaikea on mitään uudenvuoden tavoitteita tehä, v. 2004 todettiin imusolmukesyöpä ja vuosien saatosssa on selvinnyt, ettei se tehoa lääkkeille, eikä lääkkeitä ole olemassa, joten hankala tehä suunnitelmia, eli olen päätynyt ajopuuteoriaan, johonkin se johtaa jossain vaiheessa.

    1. Epäilemättä. Jos ei pyri minnekään, niin päätyy todennäköisesti juuri sinne. Tsemppiä puun ajoon.

  2. Olen ”aina” tehnyt uudenvuodenlupauksen. Monta vuotta se oli aina sama: teen asioita enemmän heti. Tiedän että tavoitteet joita ei ole tarkkaan määritelty harvoin toteutuvat, mutta minusta se ettei tee mitään on huonompi kuin ajoittainen tsemppaaminen. Sitäpaitsi olen kehittynyt varsin hyväksi tässä heti-tekemisessä. Mikä on vielä tärkeämpää: tiedostan hyvin”heti”-hetken. Ei en minä ruoski itseäni jos en viitsi tai jaksa. Kokonaisuus ratkaisee: tilanne on parantunut jatkuvasti.

    Mutta viime vuosina olen ”laajentanut” erilaisiin lupauksiin. Tänä vuonna olen luvannut olla osallistumatta keskusteluihin joissa puhutaan jostain paikalla olemattomasta, jos se ei ole mitään hyvää. Olen onnistunut kohtalaisen hyvin
    Tuo nukkuminen on vielä liian kova haaste kun nykymaailma pyörii iltaisin ja itse herään luontaisesti noin viideltä aamuisin, miehellä on pitkä työmatka ja lapsilla harrastukset iltaisin – emme näkisi juurikaan. – Kuulostaa houkuttelevalta silti.

    Minäkin käytän joulukuun loppuosan kuluvan vuoden arviointiin ja seuraavan miettimiseen. Uuden vuoden juhlinnasta tulee siten erityisen juhlavaa. .

    1. Tuo heti-tekeminen on kyllä hyvä idea! Ite oon loiventanut kynnystä 2 minuutin säännöllä: jos asian tekemiseen ei mene paria minuuttia kauempaa, ei ole mitään syytä jättää sitä tekemättä.

Vastaa käyttäjälle Juha Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s