Kategoriat
minimalismi

Miten minusta tuli minimalisti?

Törmäsin ensimmäisen kerran minimalismiin vuosia sitten Leo Babautan Zen Habits -blogin kautta. Ruuhkavuosien keskellä elävä pikkulapsiperheen isä oli helppoa riistaa kaaoksen hallinnan ja tavaran vähentämisen evankeliumille. Omat jo silloin suhteellisen vähäiset omistukset oli helppo käydä läpi ja todeta mikä niistä on tarpeen ja mikä ei. Muun perheen omaisuuden annoin kuitenkin olla rauhassa enkä hirveästi edes yrittänyt julistaa minimalismin ilosanomaa leluvuorten, vaippakasojen ja tuttipullojen ympäröimille perheenjäsenille. Ajatus jäi kuitenkin itämään ja olen sieltä saakka tasaisin väliajoin haaveillut yksinkertaisemmasta elämäntavasta.

Muutaman vuoden takaisen avioeron ja erinäisten vaiheiden kautta löysin itseni reilu kuukausi sitten tilanteesta, jossa huomasin täydelliset edellytykset minimalismin syleilylle. Jouduin muuttamaan pienempään asuntoon, joka on suunnilleen saman kokoinen kuin edellisen kotini olohuone. Ei minulla hirveästi tavaraa ollut sielläkään, mutta kuitenkin sen verran enemmän, että päätin luopua kaikesta turhasta. Olin myös elänyt yli varojeni ja halusin tehdä siitä lopun samalla kertaa. Leikkasin luottokorttini kappaleiksi ja sain tosi-tv -tyyppisen järjestelylainan avulla niputettua kuukausikuluni siedettäviksi. Muutamassa vuodessa olen viimein täysin velaton.

Koska vanhat huonekaluni eivät olisi mahtuneet nykyiseen asuntoon, päätin luopua niistä kaikista. Sain suurimman osan myytyä facebook-kirpputoreilla ja loput lahjoitin tai heitin pois. Hankin edulliset ja sopivan kokoiset niiden tilalle ja rahaa jäi vielä ylikin. Luovuin myös televisiosta, pelikonsolista, vinyylilevysoittimesta ym. turhista viihdelaitteista, joiden hankkiminen oli jossain vaiheessa tuntunut pakottavan tarpeelliselta. Todellisuudessa suurta osaa en edes käyttänyt ja TV oli Netflixin ja muiden suoratoistopalveluiden myötä muuttunut lähes orjuuttavaksi huumeeksi, joka vei suurimman osan vapaa-ajastani. Totesin, että on aika tehdä jotakin ihan muuta.

Nyt minulla on enemmän aikaa ja energiaa nähdä ihmisiä, leikkiä lasten kanssa, käydä lenkillä, lukea ja kirjoittaa, juhlia ja olla hiljaa. Nukun paremmin ja herään aamuisin virkeämpänä, vaikka olenkin vielä melko uupunut massiivisista elämänmuutoksista. Jaksan kuitenkin innostua nyt minulle oikeasti tärkeistä asioista uudelleen ja eri tavalla. En koe päässeeni perille, mutta nautin suunnasta, jonka olen valinnut. Ja matkasta sitä kohti.

Kategoriat
minimalismi

Mikä?

Teemukunto.fi on matkakertomus kohti yksinkertaisempaa ja tyytyväisempää elämää. Kirjoittaja on Teemu Kunto, nelikymppinen kolmen tytön viikonloppuisä, jota kiinnostaa minimalismin lisäksi ihmiset, lukeminen, kirjoittaminen, juokseminen, media ja markkinointi.

Olen jo vuosia haaveillut kaikesta turhasta luopumisesta ja ajoittain onnistunut pääsemäänkin melko lähelle kaipaamaani elämäntyyliä. Nyt otin olosuhteiden hellästi tönäisemänä lopullisesti itseäni niskasta kiinni ja päätin toteuttaa haluamaani elämäntapaa pohjia myöten.

Usein mielikuvaan minimalismista kuuluu yksin maailman ympäri matkusteleva poikamies, jonka koko maallinen omaisuus mahtuu yhteen selkäreppuun. Minun tapauksessa ei ole kysymys kuitenkaan siitä, että haluaisin elää matkalaukkuelämää. Olen silti karsinut kaiken turhan omistamisen taakan ja päättänyt tyytyä asioihin ja esineisiin, jotka ovat aidosti tarpeellisia tai tuottavat muilla tavoin iloa jokapäiväiseen elämään.

Luopumalla jostain saa aina myös jotakin tilalle. Kun joka paikka ei pursua tavaraa, voi iloita tilavammasta asunnosta tai muuttaa jopa pienempään. Pienemmässä kodissa on myös vähemmän siivottavaa, joten aikaa säästyy tärkeämpiin asioihin. Ja kun koko ajan ei ole jotakin vailla, säästää rahaa ja ehtii nauttia elämästä eikä tarvitse olla aina tyytymätön ja pyrkimässä saamaan jotakin lisää.

En halua saarnata minimalismin puolesta tai tyrkyttää sitä kenellekään, mutta tiedän monien kaipaavan elämäänsä yksinkertaisuutta, selkeyttä ja turhien rönsyjen pois leikkaamista. Tervetuloa mukaan yhteiselle matkalle kohti tyytyväisyyttä ja elämäniloa.

Käytämme rahaa, jota emme ole ansainneet,
ostaaksemme asioita, joita emme tarvitse,
tehdäksemme vaikutuksen ihmisiin, joista emme pidä.
–Robert Quillen

Kategoriat
vanhat

#someton elämä

Päätin jokunen viikko sitten alkaa vähentämään omaa sosiaalisen median ja erilaisten verkostojen käyttöastetta. Poistin Twitterin ja Facebookin omat appsit puhelimesta ja Snapchat-tilin kokonaan. Instagramin käytönkin vähensin satunnaiseen omien kuvien postaamiseen. Aluksi ajattelin, että pidän jatkossa somesunnuntain perinteisesti tietokoneella ja mm. vastaan saamiini kommentteihin, mutta tänään totesin, etten halua enää tehdä edes sitä. Laitoin Facebook- ja Twitter-tilini jäähylle ja jätin ainoastaan Instagramin aktiiviseksi, koska sen poistaminen onnistuisi vain lopullisesti enkä halua hävittää kuvia kokonaan. Vähensin kuitenkin sielläkin seuraamani tilit pelkkiin yrityksiin ja oikeasti tuntemiini ihmisiin.

Miksi?

Totesin hiljattain, että olen nyt käyttänyt noin kahdeksan vuotta elämästäni jatkuvaan puhelimen rapsuttamiseen. Joku joskus vertasi iPhonea Klonkun sormukseen, jota pitää koko ajan hieroa ja silittää tyhjä katse silmissä – ”my precious!” Päätin nyt, että mun on aika luopua valtasormuksesta ennenkö se vie minut kokonaan. Lähes kaikki sosiaalinen elämäni on jo monen vuoden ajan ollut älypuhelinvälitteistä. Ja onneksi on ollut virtuaaliset verkostot edes sitä kautta olemassa, koska muuten olisin ollut vielä huomattavasti yksinäisempi! Nyt minulla on kuitenkin taas jo ihan oikeaakin sosiaalista elämää ja ystäviä myös livenä.

Olen myös todennut, että somessa roikkuminen ei enää vain ole yksinkertaisesti kovin coolia vaan siitä on tullut jo ajat sitten ihan liian valtavirtaa, jotta se voisi tyydyttää mun erikoisuudentavoittelun tarpeita. Siitähän siinä kuitenkin on myös ollut kysymys. Poikkeuksetta jokainen tuntemani ihminen myös pyrkii tavalla tai toisella antamaan itsestään sosiaalisissa medioissa totuutta kaunistellumman kuvan ulospäin. Tämä jatkuva oman elämäntarinan virittely ja ”lavastaminen” vaikuttaa varmasti myös omaan minäkäsitykseemme. Ainakin mä olen itse kokenut näin. Onko ruoka-annokseni yhtä herkullinen ja ravitseva, ellen ota siitä kuvaa Instagramiin?

Jos metsässä kaatuu puu ja kukaan ei ole kuulemassa, kuuluuko ääni?

Yleensä olen äkkinäinen isojen liikkeiden mies, mutta nyt ajattelin, että hitaampi muutos voisi olla terveempi ja pysyvämpi. Mulla ei ole edelleenkään mitään sosiaalista mediaa vastaan enkä todennäköisesti poista esim. Facebook-tiliäni kokonaan. Toistaiseksi laitoin tilit kuitenkin jäähylle ja pysyttelen erossa. En aio myöskään ainakaan vielä vaihtaa puhelinta pois, mutta käytän sitä vain jatkossa toisin. Nyt on aika keksiä ihan jotain muuta tekemistä. Mitä se sitten tulee olemaan, jää nähtäväksi. Aiheesta voidaan keskustella lisää vaikka tässä ja minuun saa tietenkin yhteyden perinteisellä puhelimella sekä WhatsAppilla.