Tänään minulla on merkkipäivä. Avioerosta tai siihen johtaneen asumuseron alkamisesta tulee kuluneeksi tasan kolme vuotta. Istun tällä hetkellä saman mökin pöydän ääressä, mistä se ajatus ilmeisesti silloin lähti. Tässä nyt omaa naurettavien rakkauksien kirjaa eläessäni, olen paljon pohtinut parisuhteen ja ylipäätään suhteiden merkitystä itselleni ja ihmisille yleensä. Mikä tekee suhteesta tai kohtaamisesta hyvän, merkittävän tai tärkeän? Mua kummastuttaa, miksi edelleen vuonna 2016 parisuhteen hyvyyden yleismittarina pidetään lähtökohtaisesti lähinnä pelkästään sen kestoa? Me kaikki kuitenkin tiedämme, ettei se välttämättä kerro mitään suhteen laadusta. Ei sillä, että suhteiden pitäisi myöskään olla lyhyitä tai monilukuisia, mutta pituus sinänsä ei takaa onnellisuutta tai rakkauden määrää.

Tottakai jokaisen täytyy aina kantaa oma vastuunsa esim. pitkän suhteen mukanaan tuomista lapsista tai yhteisestä asuntolainasta, mutta ei se tarkoita, että epätyydyttävää tai toimimatonta parisuhdetta tulisi jatkaa väkipakolla. En myöskään kannusta lyömään helpolla hanskoja tiskiin kenenkään kanssa, mutta kyllä sen sitten lopulta kumpikin tietää, kun jokainen kivi on käännetty, joka käännettävissä on. Jos mikään ei auta, niin mikään ei auta. Silloin on parempi erota, kuin hakea jännitystä muualta. Viisain päätös omassa elämässäni on ollut avioero siinä vaiheessa, kun kukaan ei ollut vielä rikkonut mitään.

Keskustelin kerran pitkään ystäväni kanssa siitä, miten suhteemme olivat vaikuttaneet meihin. Minulla oli takana nykymittapuulla pitkähkö avioliitto and then some, ja hänellä vuosia eripituisissa monilukuisissa suhteissa. Huomasimme, että molemmat olimme oppineet itsestämme ja ihmisistä paljon samoja asioita ja koimme kasvaneemme monella tapaa hyvin samaan suuntaan täysin erilaisilla suhdehistorioilla. Tulimme siihen johtopäätökseen, että kysymys ei ihmisen oman kasvun näkökulmasta ole niinkään siitä, kuka siinä vastapäätä on, vaan siitä, miten siihen suhtautuu ja mitä siitä on valmis oppimaan.

Loppuviimein kaikki lähtee kuitenkin ihmisen suhteesta omaan itseensä. En tarkoita mitenkään itsekkäässä mielessä, mutta ainoana koko elämän mittaisena suhteena se kuitenkin määrittää, mahdollistaa ja rajoittaa kaikkia muita kohtaamisiamme. Ja kohtaamisesta on kuitenkin kysymys jokaisessa suhteessa. Toinen ihminen on aina myös mahdollisuus katsoa itseä peiliin. Herätämme toisissamme monenlaisia ajatuksia, tunteita, kaipausta ja joskus jopa itseinhoa. Se miten kohtaamme kaiken tämän, kertoo mielestäni suhteen hyvyydestä ja syvyydestä. Ja on päivän selvää, ettei se välttämättä tapahdu lyhyen tuttavuuden perusteella millään tasolla, mutta joskus ohikiitävä hetki saa aikaan aidon kohtaamisen, jossa kumpikin uskaltaa laskea naamarin ja tiputtaa aseet. Tällainen häivähdys voi olla joskus koko elämän mittakaavassa merkittävämpi eteenpäin vievä voima ja kasvun paikka, kuin yksikään pitkä suhde.

Eikö siis kohtaamisen taso, se miten syvästi uskallamme kohdata toisen ja olla avoimena toisen edessä, ole kuitenkin parempi mittari suhteen hyvyydelle?

Kieli poskessa kirjoitettu seuranhakuilmoitukseni on kestänyt päivänvaloa kohta kuukauden. Ihan ensimmäisenä suurkiitos kaikille tykänneille, jakaneille, heittereille ja ennen kaikkea keskusteluun osallistuneille. Paras (ja toistaiseksi ainut) hedelmä, mitä avoin tilitykseni on tuottanut, on ollut ne useat mielenkiintoiset keskustelut aiheesta ja sen vierestä virtuaalisesti ja livenä, julkisesti sekä yksityisesti. Olen oppinut mielestäni paljon deittailusta ja ihmissuhteista. Lähinnä tietysti teoriassa, koska käytäntöön tämä ei ole juurikaan johtanut. ;)

Blogissani on tilastojen mukaan käynyt kirjoituksen julkaisun jälkeen noin 2000 erillistä lukijaa ja sitä on luettu yhteensä yli 3000 kertaa, joten osa on jopa palannut takaisin uudelle kierrokselle. Varsinaisia yhteydenottoja itse tekstin perusteella on kertynyt neljä kappaletta. Treffeillä olen käynyt noin kaksi kertaa. Konversioprosenttia voidaan siis markkinoinnin näkökulmasta pitää melko kehnona. Mutta kuten todettua, tekstin arvo on ehdottomasti ensisijaisesti sen synnyttämässä keskutelussa ja – pardon my french – pöhinässä.

Huvittavin sattumus kirjoituksen tiimoilta, joka korviini on kantautunut, on ystäväni Helsingin yössä kuulema keskustelu viereisestä pöydästä, jossa joukko daameja oli ruotinut kirjoitustani. Olin pitkään varma, että koko juttu oli vedätystä, mutta hän vannoi kautta kiven ja kannon tai mörökölli hänet vieköön, että tarina on tosi. Keskustelun sisältöä voivat innokkaimmat sherlockit tutkistella twitter-virrastani.

Minut yllätti eniten tekstini monissa aikaansaama tulkinta, että etsin pelkkää kasuaalia seksiä. Mielestäni en antanut ymmärtää mitään sellaista eikä se ainakaan (päällimmäisenä) ollut minulla mielessä missään vaiheessa. Toinen minut yllättänyt asia on ihmisten universaali rakkauden nälkä ja suunnaton ”sen ainoan ja oikean” kaipaus. Monet joiden kanssa olen asiasta saanut keskustella, ovat todella väsyneitä kaikenlaiseen säätämiseen ja etsivät kestävää parisuhdetta. Tietyllä tavalla tämä luo tietysti toivoa ihmiskunnan hyvyydestä ja synnyttänee ainakin konservatiiveissa uskoa perinteisiin parisuhde- ja perhearvoihin (viittaan tässä nyt pitkäaikaisuuteen ja pysyvyyteen, en millään muotoa seksuaalisuuteen tai sukupuolirooleihin). Jotenkin yllätyin tästäkin, koska olen aidosti kuvitellut, että aikamme ihminen on paljon liberaalimpi, itsekeskeisempi ja kyynisempi.

Otokseni painottuu tietysti tänne Texasiin, pyhälle Pohojammaalle, mikä varmasti vaikuttaa asiaan. Tässäkään mielessä kysyntä ja tarjonta ei tietysti minun osalta oikein kohtaa. Kai sitä täytyy pikkuhiljaa kerätä luunsa ja siirtyä kehien sisäpuolelle urbaanimpaan ympäristöön. Mutta olen ajatellut antaa lapsilleni vielä jonkun vuoden aikaa kasvaa siten, että #superisi on ainakin kohtuullisen matkan päässä myös fyysisesti.

Oman ikäiseni naiset ovat usein kanssani aika samankaltaisessa elämäntilanteessa eli lapset tehtynä ja pitkä parisuhde takana. Monet heistä ilmeisesti etsivät yhteisen arjen jakamista ja fuusioperhe-elämää, mikä ei itseäni houkuttele oikeastaan millään muotoa. Ja toisaalta he, joilta tämä tausta puuttuu, vaikuttavat kaipaavan juuri sitä, joten siinä mielessä minä ja kaltaiseni olemme ymmärrettävästi heille vain hukkaan heitettyä aikaa.

<happamia sanoi kettu -osio>
Vähäisen kokemukseni perusteella yllättävän monet niistäkin ihanista naisista, jotka sanovat usein arvostavansa miehessä persoonallisuutta, älykkyyttä ja huumorintajua, näyttävät muuten tekevän todelliset parinvalintapäätöksensä kuitenkin usein ihan eri ominaisuuksien perusteella. Koostumus, raha, julkisuus ja valta vaikuttavat loppuviimein olevan yllättävän monien naisten valintojen tärkeimpiä kriteereitä. Eikä siinä toki sinänsä ole mitään vikaan. Monet vain näyttävät päätyvän näillä perusteilla dickpic-pommittajien kohteeksi ja epätyydyttäviin suhteisiin, joista lopputuloksena on lähinnä ”miehet on paskoja/sikoja” -tyyppistä kyynisyyttä. Tämä toteamus on tullut vastaan pelottavan usean naisen suusta. On selvää, että miehet ovat miehiä (ja monet naiset naisia), mutta suurin osa meistä ei ole kuitenkaan millään tavalla paskoja! :)
</happamia sanoi kettu -osio>

Lopputulemana todettakoon, että olen tyytyväinen ilmoitukseni aikaansaamiin kohtaamisiin ja ajatuksiin. Toivottavasti keskustelu jatkuu edelleen. En millään muotoa ole luopunut toivosta, että löydän itsekin jotain, mitä en vielä tiedä edes etsiväni, koska en alunperinkään ollut kovin toiveikas. Tunnistan siis kyynisyyttä myös itsessäni. Silti uskallan edelleen väittää olevani loistavaa seuraa kuumiin kesäpäiviin ja hämäriin öihin. Paperi T:n sanoin: ”Jos sä joskus opit arvostaa myös tappavan tylsistyttäviä miehiä, sä tiedät mist mut löytää.”

Hei sinä kaunis ja fiksu nainen! Puolivallaton setämies 178/78/37v. haluaa nauttia seurastasi ja viettää laatuaikaa kanssasi. Tai jotenkin näin…

En ole koskaan oppinut löytämään seuraa yöelämästä. Tinderissä ei oikein tässä iässä ja tällä naamalla näköjään pärjää. Twitterin kaikki ihanat naiset asuu yleensä jossain muilla rannoilla. Ja deittisivustoja en aio edes kokeilla. Joten päätin tehdä itselleni tyypillisesti avoimen seuranhakuilmoituksen tähän. Saa jakaa. Ja tykätä. 😂

Olen semiälykäs ja melko hauska. Hyvä suustani, lempeä ja hellä. Tarpeen vaatiessa kuitenkin jämäkkä ja jopa tiukka. Ikuinen optimisti, hieman perfektionisti, sisäsiisti ja hygieeninen. Fanaattinen applelainen. Ja ennen kaikkea tosi komea ja vaatimaton.

Olen tietyssä mielessä saanut elämässäni jo kaiken. Minulla on ollut ainakin nykymittapuulla suht pitkä 13 vuoden ihan onnellinen avioliitto. Olen saanut myös kolme fiksua ja kaunista tytärtä, joita saatan hieman palvoa. Avioerosta on muutama vuosi aikaa ja se oli yllättävän kivuton ja kaunis. Olen tehnyt työtä, jolla tuntui ainakin sillä hetkellä olevan merkitystä. Ja työtä, josta saa vähintäänkin kohtuullista korvausta. Olen vähän opiskellutkin ohimennen itseäni kiinnostavia asioita. Olen omistanut asuntoja, omakotitalon, vanhoja ja uusia autoja – Toyotan ja Bmw:n. Tällä hetkellä en omista oikeastaan mitään. Enkä kaipaa uutta kierrosta näistä. Ainakaan tässä vaiheessa.

Sen sijaan kaipaan älykästä seuraa, naiskauneutta, ystävyyttä, keskustelua, läheisyyttä ja seksiä. En varsinaisesti rakkautta tällä hetkellä. Se tuntuu jotenkin liian isolta. Ei minulla sinänsä ole mitään rakkautta vastaan, mutta en sitä oikeastaan tavoittele. Enkä usko, että sitä yrittämällä voi löytääkään. Joten eihän rakastuta? Ainakaan vielä. Olen kiinnostunut kaikenlaisista ihmissuhteista, joten suhtaudun sinuun avoimesti eikä sinun tarvitse tietää etukäteen, mitä minusta haluat tai haluatko mitään. Voidaan käydä vaikka kahvilla ja katsoa mitä tapahtuu?

Elämäntilanteeni on sellainen, että käyn töissä arkisin ysistä vitoseen. Olen Elisalla v##un puhelinmyyjänä ja hyvä siinä. Joka toisen viikonlopun olen pyhittänyt lapsille, jotka asuvat muuten äitinsä kanssa Seinäjoella. Ex-vaimooni minulla on superhyvät välit. Vapaa-aikaa on melko paljon ja joka toinen viikko voin lähteä viettämään kanssasi mukavaa viikonloppua vaikka toiselle puolen maata. Asun itse vuokralla Vaasan keskustassa unelma-asunnossani, ks. kuvat.  Olet siis myös tervetullut viikonlopun viettoon tänne, yhteen Suomen kauneimmista kesäkaupungeista.

Harrastan tällä hetkellä hiljattain uudelleenaloittaneena suunnattomalla innolla juoksua. En juokse kovaa vaan mieluummin pitkään ja rauhallisesti, koska olen vielä hieman hidas, mutta kankea. Puolimaratonille voin lähteä kanssasi vaikka heti ja tavoitteena on juosta elämäni ensimmäinen kokopitkä ensi vuonna. Rakastan myös musiikkia ja elokuvia. Suurimmat suosikkini ovat John Mayer ja Quentin Tarantino. Apple music, LP-levysoitin, iso TV, Netflix ja HBO löytyy, joten lenkin jälkeen voidaan ihan vaan vaikka chillailla. 😅 Luen tällä hetkellä liian vähän, mutta tykkään myös kirjoista.

Ruuanlaitto on kivaa, mutta sitäkin tulee yksin tehtyä liian harvoin. Olen aika perinteinen lihansyöjä, mutta minulle maistuu myös kasvisruoka. Kahvia rakastan. Hyvää tummaa paahtoa. En ole mikään sommelier, mutta pidän hyvästä viinistä, pienpanimo-oluista ja viskistä. Sikaria voin maistaa, jos tarjoat, mutta tupakkaa en polta. (Paitsi ehkä yhden juhla-sellaisen saatan yöelämässä hyvin satunnaisesti nauttia, seuran vuoksi.) Sinun absolutismisi/tupakointisi ei minua häiritse.

Ollaanko tämä kesä näin?

Kaikenlaiset yhteydenotot sopii. Ohessa linkit profiileihini. WhatsAppia käytän ja numero on 0504342202. 💙