On jälleen se aika vuodesta. Pimeää ja märkää, harmaata ja mustaa. Mikäpä piristäisikään tällaista päivää paremmin, kuin superedulliset löydöt alennusmyynnistä. Olenkin aina halunnut juuri tuollaisen pölynimurin! Enkä voi elää ilman käsikäyttöistä kahvimyllyä! Miten olen voinut edes selvitä hengissä tähän asti ilman sitä? Entisenä maksimalistina olen näköjään edelleen melko helppoa riistaa hyvin kohdistetuille markkinointiviesteille. Onneksi onnistuin pitämään itseni kurissa ja valitsemaan ”älä osta mitään” -päivän. Se on hyvä turvasatama meille kuntoutuksessa oleville materialisteille.
Kävin hiljattain Stockmannilla katsomassa mitä kaikkea en oikeastaan koskaan enää tarvitse. Samalla pohdin, että mikä siinä onkin, että uuden ostamisesta keskimäärin tulee kuitenkin ihmiselle ainakin hetkellisesti hyvä mieli. Sain oivia vastauksia parhaillaan lukemastani Fumio Sasakin kirjasta Goodbye, things. Kerron muuten kirjasta lisää ensi viikon #kirjakeskiviikko-videolla.
Ihmismielen ongelma omistamisen suhteen johtuu taipumuksestamme kaivata vaihtelua. Tottuminen ja kyllästyminen olemassaoleviin tavaroihin, kuvioihin ja joskus jopa ihmisiin saa meidät helposti turtumaan ja toisinaan ryhtymään jopa epätoivoisiin tekoihin. Todellisuudessa on välillä hyvä pysähtyä miettimään, että meillä oikeastaan on jo kaikkea, mitä olemme aina halunneet. Housut, jotka sinulla on jalassasi oli todennäköisesti joskus kaupan hyllyllä ja sinä halusit ostaa ne itsellesi. Työ, jossa et välttämättä enää viihdy oli aikanaan sellainen, johon ihan itse hait. Täytit työhakemuksen omin pikku kätösin ja yritit tehdä parhaan mahdollisen vaikutelman työhaastattelussa. Myös ihmissuhteet, joissa elät, ovat pääosin sinun itsesi valitsemia.
Ja vaikka hankkisimme kuinka paljon uusia asioita elämäämme, niille käy lopulta täsmälleen samalla tavalla. Mikään mitä ostat, ei säilytä uutuudenviehätystään kovin pitkään. Eikä mikään tavoite, jonka saavutat, riitä pitämään sinua tyytyväisenä enää hetken päästä. Muistan, kuinka joitakin vuosia sitten ostin elämäni ensimmäisen BMW:n, josta olin haaveillut pikkupojasta saakka. Otin varmasti kyseisessä kaupassa takkiini, mutta auto oli vain aivan pakko saada. Ja jo samana päivänä, kun ajoin sillä kotiin, tiesin millaisen Bemarin haluan seuraavaksi! Ostamisen tuottama ilo on ohimenevää ja suurin ongelma siinä on, ettei sitä lopulta saa 30.000 euron autosta sen enempää kuin 3.000 euron autosta.
Toinen haaste ostamisessa on, että alamme helposti pitää omistamiamme esineitä niiden käyttöarvon lisäksi itseilmaisun välineinä. Saatamme hankkia asioita vain statuksen vuoksi tai saadaksemme huomiota ja hyväksyntää. Tunnistan itsessäni fanaattisena applelaisena taipumusta tähänkin. Hyväksynnän kaipaaminen kuulunee osittain ihmisyyteen, mutta tuottaa ongelmia, jos ja kun alamme mittaamaan omaa tai toisten arvoa sillä perusteella, mitä ja millaisia tavaroita omistamme. Tämä johtaa helposti siihen, että ainut keino itsetunnon kohottamiseksi on ostaa enemmän ja kalliimpaa! Eikä aikaakaan, kun se mitä omistamme alkaakin omistaa meidät.
Kuinka usein muistamme olla kiitollisia siitä, että meillä on jo oikeastaan kaikkea, mistä olemme joskus haaveilleet? Todellinen onnellisuus ja oman itsen arvostaminen alkaa siitä, kun lakkaamme haluamasta lisää.
Tarpeettoman tavaran ostaminen alennuksella tulee loppuviimein todella kalliiksi. Varokaa mustaa jäätä. #mustaperjantai #äläostamitään
minimalismi 