Yksinkertaista: 7 Tärkeintä Asiaa

Kategoria Minimalismi

Elämässämme on paljon asioita jotka eivät täytä enää tarpeitamme. Niistä luopuminen on luonnollista, mutta usein tuskallista (aluksi). Luopuminen, elämän yksinkertaistaminen kuitenkin palkitsee. Se tuo vapautta, tasapainoa ja selkeyttä. Sitä minimalismi on.

Kun päätät ryhtyä minimalistiksi, ryhdyt väistämättä huomaamaan yhä enemmän ja enemmän turhia asioita elämässäsi. Asioita jotka eivät enää täytä tarpeitasi. Yhä useammin alat kyseenalaistamaan niitä. Yhä useammin pohdit kuinka voisit luopua näistä häiriötekijöistä. Luopumalla niistä voit keskittyä olennaiseen. Mielen ei tarvitse pomppia paikasta toiseen. Asiat muuttuvat yksinkertaisemmiksi.

Kirjoitin listan asioista jotka tuntuivat minulle henkilökohtaisesti tärkeiltä asioilta. Asioita joista luopumalla olen voinut keskittyä yhtä enemmän minulle tärkeisiin asioihin ja elämään elämää jota haluan elää. Ehkä nämä 7 asiaa toimivat myös sinulle.

1. Tavarat: Tavarat tekevät elämästämme monimutkaisempaa kuin nopeasti ajateltuna uskoisikaan. Ne vievät aikaa ja energiaa. Ne jättävät loven lompakkoon, eikä pelkästään ostohetkellä vaan vuosien ajan säilytyskustannuksia makseltaessa. Tavarat estävät meitä tekemästä asioita, joita haluaisimme tehdä. Tavaroista luopuminen on palkitsevaa. Siihen käytetty aika on loistava sijoitus. Ja se on usein vasta ensimmäinen askel.

2. Teknologia ja media: Teknologia ja media yhdessä tuovat paljon hyvää, oikein käytettynä. Mutta niillä on tapana muokata toimiamme. Ne ujuttautuvat elämäämme ja niistä tulee tapa. Ne vaativat huomiotamme ja me annamme sitä. Olemme ruudussa kiinni. Emme huomaa niiden vaikutusta ennen kuin olemme niitä ilman. Päästä uutiset, televisio-ohjelmat ja kännykkä kesälaitumille hetkeksi aikaa. Ota lomaa niistä. Huomaat nopeasti vaikutuksen.

3. Sitoutumukset: Mitkä asiat vievät aikaasi? Mitkä asiat tyydyttävät tarpeesi? Mitkä vievät kohti tavoitteitasi? Mitkä sopivat arvoillesi? Päivämme täyttyvät nopeasti erilaisia sitoumuksista. Jokainen niistä haluaa osan ajastamme. Annamme aikaamme asioille usein vasten tahtoamme. Emme osaa kieltäytyä. Tee katsaus tulevaan viikkoosi. Mitä asioita haluat tehdä? Mitkä vievät sinua eteenpäin? Yritä luopua mahdollisimman monesta asiasta mikä ei tunnu tärkeältä juuri nyt.

4. Negatiiviset ajatukset: Negatiiviset ajatukset ja tunteet ovat turhia. Ne eivät muuta asioita, eivätkä vie asioita eteenpäin. Negatiivisuus on asenne joka ei helpota. Hyväksy ja anna anteeksi itsellesi tai muille. Siirry eteenpäin. Valitse parempi mieli. Kaikki on mukavampaa ja sujuu paremmin silloin.

5. Tavoitteet: Minne haluat mennä? Mitä haluat saada? Mikä on kaikkein tärkeintä sinulle? Olen suuri tavoitteiden ystävä. Mielestäni ne ovat tärkeitä. Mutta olen huomannut kuinka vähentämällä tavoitteita yhteen tai kahteen, voin nostaa fokusta – voin keskittyä enemmän ja saada parempia tuloksia. Keskity vain tärkeimpiin asioihin ja jätä melko tärkeät pois kokonaan. Kun saavutat nykyiset tavoitteet, arvioi tilannetta uudestaan.

6. Multitasking: Aivan kuten tavoitteiden kanssa, usean asian yhtä aikaa tekeminen ei ole tehokasta. Se on tapa tehdä monta asiaa heikosti tai keskinkertaisesti. Keskittymällä yhteen asiaan kerralla, antaen täyden keskittymisen saat parhaan tuloksen aikaan. Tee yksi asia kerralla. Tee se hyvin. Siirry seuraavaan. Saat enemmän aikaan.

7. Paperi: Paperi voi tuntua pieneltä asialta, mutta sen vaikutus on lopulta suuri. Pelkästään tilan kannalta siitä luopuminen tai vähentäminen on helpottavaa. Monista asioista tulee yksinkertaisempia, kuten laskujen maksusta. Saat laskun suoraan verkkopankkiin, jossa vain käyt hyväksymässä sen. Siirry e-laskuihin, ota netposti käyttöön, vähennä tilauksia, hyödynnä teknologiaa säilytykseen. Yksinkertaistaminen vaatii aikaa, mutta se palkitsee.

Share This